Ulla-Liisa Heino

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ulla-Liisa Heino (30. maaliskuuta 1934 Helsinki13. heinäkuuta 2023 Helsinki[1]) oli suomalainen venäjänkielisen kirjallisuuden suomentaja. Hän suomensi myös latvialaista ja liettualaista kirjallisuutta. [2]

Heino vietti nuoruutensa Helsingin Kalliossa ja kävi koulunsa Helsingin kaksoisyhteislyseossa. Venäjän kieltä opiskelemaan hän päätyi kertomansa mukaan arvalla, kun luokan oppilaat jaettiin saksan ja venäjän lukijoiksi.[3]

Heino jatkoi venäjän opintojaan Helsingin yliopistossa ja 1960-luvun alussa Moskovassa ja toimi sitten kääntäjänä ja toimittajana Tass- ja Novosti-uutistoimistoissa Helsingissä[4].

Kun venäläisen kirjallisuuden käännöstyöt 1990-luvun taitteessa harvenivat, Ulla-Liisa Heino perusti Liettuan kansaa tukevan Donelaitis-seuran protestiksi Neuvostoliiton aloittamalle Liettuan taloussaarrolle. Hän oli vieraillut Liettuassa ensi kerran vain pari vuotta aiemmin. Vuonna 1998 hän perusti Suomi-Liettua kulttuurisäätiön ja toimi myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Suomi–Neuvostoliitto-Seurasta hän puolestaan erosi kun se muuttui Suomi–Venäjä-Seuraksi. Hän oli kiinnostunut Neuvostoliiton ajan kulttuurisesta moninaisuudesta, ei pelkästään Venäjästä.[4][3]

  • Suomi - venäjä : matkailijan tulkkisanakirja - Finsko- ruski razgovornyi slovar' dlja turistov ; tekijät Ulla-Liisa Heino, Ritva Kaipio. Kansankulttuuri, Helsinki 1964, 8. painos 1978
  • Suomi - venäjä - suomi ; laat. Arnold Hiltunen ja Ulla-Liisa Heino APN:n muun henkilökunnan avustamina. WSOY 1969, 4. painos 1976
  • Mihail Lermontov : Aikamme sankari. Tammi 1959
  • Nikolai Gogol : Taras Bulba : romaani. Otava 1959
  • Boris Pasternak : Viimeinen kesä : novelleja ja omaelämänkerrallista. Tammi 1959
  • Leo Tolstoi : Anna Karenina : romaani, osat 1-4. Otava 1961
  • Anton Tšehov : Suuret kertomukset 1-2. Otava 1961
  • Ilja Ehrenburg : Suojasää. Karisto 1963
  • Ivan Turgenev : Aateliskoti. Otava 1964
  • Lev Nikulin : Operaatio Trusti. WSOY 1966
  • Kirsikankivi : Neuvostonovelleja ja -kertomuksia ; valikoinut ja suom. Ulla-Liisa Heino. Kansankulttuuri, Helsinki 1967
  • Mihail Bulgakov : Saatana saapuu Moskovaan. WSOY 1969
  • Anton Tšehov : Aro ja muita novelleja. Otava 1970
  • V. Smirnov : Lenin Suomen vaiheissa. Otava 1970
  • Tšingiz Aitmatov : Valkoinen laiva. Kansankulttuuri, Helsinki 1972
  • Tšingiz Aitmatov : Hyvästi, Gulsary. Kansankulttuuri, Helsinki 1973
  • Anton Tšehov : Nainen ja sylikoira : valikoima novelleja. Otava 1973
  • Juri Komissarov : Suomi löytää linjansa : neuvostoliittolaisen historiantutkijan näkemys Suomen tasavallan vaiheista. Otava 1974
  • Maksim Gorki : Esseitä kirjallisuudesta. Kansankulttuuri, Helsinki 1975
  • Konstantin Paustovski : Kertomus elämästä 5, Kaukasialaisia kuvia. Gummerus 1975
  • Anton Tšehov : Mestarinovelleja 1 ; suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1975 (novellit Onni, Aro, Tulet, Nolo tapaus, Ikävä tarina, Kaksintaistelu, Tuntemattoman tarina)
  • Anton Tšehov : Mestarinovelleja 2 ; suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1975 (novellit Naisten kuningaskunta, Kolme vuotta, Tappo, Adriadna, Elämäni, Taiteilijan tarina, Talonpoikia, Rattailla, Karviaismarjoja, Nainen ja sylikoira, Rotkossa)
  • Mihail Šolohov : He taistelivat synnyinmaansa puolesta. Kansankulttuuri, Helsinki 1976
  • Konstantin Paustovski : Kertomus elämästä 6, Vaellusten kirja. Gummerus 1976
  • Juvan Šestalov : Ugrien kehto ; suomennos: Ulla-Liisa Heino ; runosuomennokset Pekka Parkkinen ja Raija Rymin. Weilin + Göös, Helsinki 1976
  • Eino Karhu : Dostojevski ja Suomen kirjallisuus. Kansankulttuuri, Helsinki 1977
  • T. Bartenjev ja Juri Komissarov : Kolmekymmentä vuotta hyvää naapuruutta. Otava 1977
  • Anton Tšehov : Vaimoni ja muita novelleja ; suom. Martti Anhava, Ulla-Liisa Heino, Marja Koskinen. Otava 1978
  • Leonid Brežnev : Muistelmia ; suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1979
  • Andrei Platonov: Džan – matkalla onneen. Kansankulttuuri 1982.
  • Dmitri Gusarov : Korpi ei tunne armoa ; esipuhe Helge Seppälä. Weilin + Göös, Espoo 1980, 2. korj. painos 1982
  • Jevgeni Jevtušenko : Marjamaat. Kirjayhtymä, Helsinki 1982
  • Leonid Brežnev : Muistelmia. 2. Otava 1983
  • V. N. Zaitšikov : Naapurin silmin : neuvostoliittolaisena lehtimiehenä Suomessa : artikkeleja, esitelmiä, haastatteluja vuosilta 1970-1982. Otava 1983
  • Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja ; toim. ja suom. Ulla-Liisa Heino. Weilin + Göös, Espoo 1983
  • Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja ; toim. ja suom. Ulla-Liisa Heino. Weilin + Göös, Espoo 1985
  • Tšingiz Aitmatov : Mestauslava. SN-kirjat, Helsinki 1986
  • Juri Andrejev : 111 neuvostovenäläistä kirjailijaa ; suom. ja toim. Ulla-Liisa Heino ; suomennosbibliografian laat. Marja-Leena Jaakkola. Weilin + Göös, Espoo 1988
  • Konstantin Simonov : Todistaja : Stalin sukupolveni ihmisten silmin. WSOY 1988
  • Andrei Platonov : Monttu ; Juveniilimeri. SN-kirjat, Helsinki 1989
  • Varlam Šalamov : Kolyman kertomuksia. Orient Express, Helsinki 1991
  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 12.8.2023, s. B 14.
  2. Kirjasampo.fi : Ulla-Liisa Heino
  3. a b Temmes, Anneli: Ulla-Liisa Heino 1934–2023. HS Muistot, 10.9.2023. Muistokirjoituksen maksullinen verkkoversio. Viitattu 4.4.2024.
  4. a b Marttila, Hannu: Neuvostokirjallisuuden kääntäjän sydän sykkii nyt Liettualle. (60-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 30.3.1994, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
  5. SN-seura palkitsi kääntäjän. Helsingin Sanomat, 29.12.1976, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.9.2021.
  6. Presidentti Haloselle Pushkin-mitali Presidentti.fi. 4.3.2008. Viitattu 12.12.2022.