United Buddy Bears

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
One-World Buddy Bear

United Buddy Bears tarkoittaa 150 karhupatsasta, joista jokaisen on maalannut taiteilija eri YK:n jäsenmaasta maan oman tyylin mukaisesti. Karhut seisovat käsi kädessä, minkä on tarkoitus kuvata yhteisymmärrystä kansojen ja kulttuurien välillä. Jokainen karhu on koristeltu tyylillä, joka heijastaa kunkin yksittäisen taiteilijan kotimaata.

Berliinissä järjestettiin vuonna 2001 Open-Air-Galerie, jossa oli useampia satoja oikeankokoisia karhupatsaita. Tämän tapahtuman pohjalta kehittyi idea nimeltä United Buddy Bears.

Eva ja Klaus Herlitz halusivat pystyttää Berliiniin teoksen, joka muistuttaa kansainvälisestä yhteisymmärryksestä. Heidän ajatuksensa toteutui vuonna 2002 Saksan ulkoministeriön ja monien Yhdistyneiden kansakuntien tunnustamien maiden suurlähetystöjen avustuksella. Taideteos koostui 125:stä piirissä seisovasta karhupatsaasta, jotka pitävät toisiaan kädestä. Teos oli viisi kuukautta esillä Brandenburgin portin viereisellä aukiolla. Yli 1,5 miljoonaa ihmistä näki United Buddy Bears -näyttelyn ensimmäisen vuoden aikana. Peter Ustinovin lehdistötilaisuudessa Berliinissä kutsuman loppuhuutokaupan tuloksena UNICEF sai noin 200 000 euroa.

United Buddy Bears -kiertueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

United Buddy Bears -teos sai kutsuja moniin maailman metropoleihin. Taiteilijat kaikkialta maailmasta alkoivat suunnitella uusia karhuja. Vuosien 2002 ja 2003 Berliinin näyttelyiden jälkeen taideteos on kiertänyt kaikilla viidellä mantereella, muun muassa:

Seuraavia näyttelyjä on suunniteltu muun muassa Roomaan, Lontooseen, Singaporeen ja useampaan eri kaupunkiin USA:ssa.

Näyttely on saanut tukea tunnetuilta UNICEFin hyvän tahdon lähettiläiltä kuten Sir Peter Ustinovilta[19], Jackie Chanilta[20] ja Mia Farrow'lta[21]. Saksan presidentti Horst Köhler, Japanin pääministeri Junichiro Koizumi, Australian presidentti John Howard sekä Egyptin presidentin puoliso lady Suzanne Mubarak ovat kaikki osaltaan tukeneet näyttelyjen järjestämistä.

Osallistuvat taiteilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisen 150 karhusta on maalannut erimaalainen taiteilija. Tähän mennessä hankkeeseen on osallistunut yli 300 taiteilijaa kaikkialta maailmasta. Joka kerta kun maa päättää luovuttaa uuden karhun, vanha karhu huutokaupataan lasten avustusjärjestön hyväksi.

Suomalainen Mirka Raito on koristellut jo kaksi United Buddy Bearsia Suomen osalta.[22] Ensimmäinen karhu huutokaupattiin UNICEFin hyväksi vuonna 2002. Toinen karhu ollut vuodesta 2003 maailmankiertueella ja on siten kiertänyt näytteillä jo viidessä maanosassa.

Symbolista suvaitsevaisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelyn on avannut säännönmukaisesti kunkin kaupungin kaupunginjohtaja – tai usein myös maan presidentti.

  • 2003 Berliini: Sir Peter Ustinov avasi toisen näyttelyn, jossa oli läsnä yli 70 suurlähettilästä ja hän huomautti, miten tärkeää on myös Irakin mukanaolo piirissä.
  • 2004 Hongkong: Jackie Chan huomasi United Buddy Bears -näyttelyn Berliinissä vuonna 2003. Hänen aloitteestaan tämä kansainvälinen näyttely järjestettiin vuotta myöhemmin Hongkongissa. Jackie Chan oli näyttelyn suojelija. Yli 3 000 VIP-henkilöä politiikan, liike-elämän ja kulttuurin aloilta osallistui avajaisiin.
  • 2005 Soul: Kaksi pohjoiskorealaista taiteilijaa tuli ennen Etelä-Korean näyttelyä Kiinan kautta Saksaan, jossa he maalasivat United Buddy Bear -hahmon omalle maalleen. Tämä mahdollisti sen, että taidenäyttelyn aikana Etelä- ja Pohjois-Korea seisoivat ensimmäisen kerran "käsi kädessä" rinnakkain tasavertaisina.
  • 2007 Jerusalem: Kaikki arabimaailman maat olivat mukana suvaitsevaisuuden piirissä – myös Palestiina ja Iran. Kaikki nämä karhut seisoivat samalla tasolla Israelin, USA:n, Venäjän ja Kiinan kanssa. Tämä oli erityinen symboli suvaitsevaisuudelle.
  • 2008 Pjongjang: Tämä oli ensimmäinen ulkomainen näyttely, joka järjestettiin Pohjois-Koreassa ja johon pääsi jokainen kansalainen. Kansainvälisiä suhteita hoitava Deutsche Institut kirjoitti siitä 20. lokakuuta 2008: «Pjongjangin näyttely ei varmasti muuta maailmaa, mutta se muuttaa Pohjois-Koreaa vahvasti.»

Hyväntekeväisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buddy Bear -karhujen tuotolla tuetaan paikallisia lastensuojelujärjestöjä eri puolilla maailmaa. UNICEF ja muut lastensuojelujärjestöt ovat tähän mennessä saaneet lahjoituksina ja huutokauppatuottoina yli 2,3 miljoonaa euroa.[23]

  • Herlitz, Eva & Klaus, Buddy Bear Berlin Show. NeptunArt Publisher, 2001. ISBN 3-85820-152-9
  • Herlitz, Eva & Klaus, United Buddy Bears - Die Kunst der Toleranz. Bostelmann & Siebenhaar Publishers, 2003. ISBN 3-936962-00-6
  • Herlitz, Eva & Klaus, United Buddy Bears - World Tour. NeptunArt Publisher, 2006. ISBN 3-85820-189-8
  • Herlitz, Eva & Klaus, United Buddy Bears - The Art of Tolerance. 384 pages, english/german, December 2009, ISBN 978-3-00-029417-4
  • Herlitz, Eva & Klaus, Buddy Bear Berlin. 58 pages, english, 4th edition December 2015, ISBN 978-3-00-038736-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]