Uno Hildén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uno Alarik (Uno A.) Hildén (4. huhtikuuta 1890 Inkoo2. helmikuuta 1951 Inkoo) oli suomalainen Ruotsalainen kansanpuolueen poliitikko.[1]

Uudenmaan läänin vaalipiiriä edustanut Hildén toimi kansanedustajana kahteen otteeseen, lokakuusta 1930 elokuuhun 1933 ja syyskuusta 1936 huhtikuuhun 1945. Hänet valittiin eduskuntaan kolmissa vaaleissa, 1930, 1936 ja 1939. Hän oli jäsenenä eduskunnan maatalousvaliokunnassa ja puolustusasiainvaliokunnassa. Hildén vaikutti poliittisella urallaan myös Inkoon kunnallispolitiikassa ja oli sekä kunnan kuntakokouksen että kunnanvaltuuston puheenjohtaja.[1]

Maanviljelijäperheeseen syntynyt Hildén työskenteli maanviljelijänä Inkoossa vuodesta 1918 ja vuosina 1943–1950 hän toimi Maaseudun keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtajana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1911 ja valmistui agronomiksi Uppsalan Ultunasta vuonna 1917. Hildénin luottamustehtäviin lukeutuivat Etelä-Suomen agronomiyhdistyksen, Maaseudun keskinäisen palovakuutusyhtiön johtokunnan, Ruotsinkielisten maataloustuottajain keskusliiton (Svenska lantbruksproducenternas centralförbund) hallituksen ja Tammisaaren piirimielisairaalan johtokunnan puheenjohtajuudet.[1]

Hildén oli vuodesta 1917 naimisissa Gertrud Elise Lundqvistin kanssa. Hän kuoli helmikuussa 1951, 60 vuoden iässä.[1]

  1. a b c d Uno Hildén Suomen kansanedustajat. Eduskunta.