Ursula Länsman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ursula Länsman
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1971 (ikä 53)
Inari
Muusikko
Laulukielet saame
Aktiivisena 1982–
Tyylilajit etnomusiikki
Soittimet joiku, laulu, kehärumpu
Yhtyeet Angelit

Heli Ursula Länsman (s. 31. maaliskuuta 1971 Inari[1]) on saamelainen muusikko, joka tunnetaan vuonna 1982 perustetusta Angelit-yhtyeestä, jossa hän esiintyy yhdessä sisarensa Tuuni Partin kanssa.[2] He olivat ensimmäistä kertaa julkisuudessa jo vuonna 1979, kun Elina Karjalainen kirjoitti syrjäisessä Angelin kylässä asuvista sisaruksista jutun Suomen Kuvalehteen YK:n kansainvälisen Lapsen vuoden johdosta. Samana vuonna Länsmanin sisarukset esiintyivät myös TV2:n sekä Japanin television ohjelmissa.[3][4]

Uransa musiikin parissa Länsman aloitti 1982, jolloin inarilaisista lapsista koottu ryhmä esiintyi Utsjoella järjestetyssä Saamelaisnuorten taidetapahtumassa. Vuonna 1987 se julkaisi Angel nuorat -nimisenä saamenkielisiä joululauluja sisältäneen kasetin yhdessä norjalaisen Mari Boinen kanssa.[3] Ryhmästä muodostui lopulta trio Angelin tytöt, johon Ursula ja Tuuni Länsmanin lisäksi kuului Ulla Pirttijärvi.[5]

Ursula Länsman asuu nykyään Pelkosenniemen Pyhätunturilla, jossa hän on työskennellyt muun muassa ravintolapäällikkönä. Länsman omistaa myös poroja kotiseudullaan Angelissa.[2][6]

Angelin tytöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailevana artistina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Länsman, Ursula ja Tuuni (1971 - ja 1975 - ) Biografiakeskus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.9.2014.
  2. a b Angelin Tytöt 30 vuotta 16.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 13.9.2014.
  3. a b Angelin tytöt hurmasivat Loviisassa – Joikuja revontulten ääreltä 4.2.2011. Loviisan Sanomat. Arkistoitu 1.4.2018. Viitattu 13.9.2014.
  4. Mistä? Miten (Arkistoitu – Internet Archive) Angelit.net. Viitattu 13.9.2014.
  5. Angelit Populappi. Viitattu 13.9.2014.
  6. Angelin tyttö viihtyy Pyhällä 6.2.2009. Kaleva. Arkistoitu 13.9.2014. Viitattu 13.9.2014.