Uusi ihminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uusi ihminen
Den nya människan
Ohjaaja Klaus Härö
Käsikirjoittaja Kjell Sundstedt
Tuottaja Charlotta Denward
Leikkaaja Tomas Täng
Lavastaja Cian Bornebusch
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
  • FilmLance International AB
  • Kinoproduction Oy
  • Sveriges Television (SVT)
  • Sonet Film
Ensi-ilta 2007
Kesto 107 minuuttia
Alkuperäiskieli ruotsi
Budjetti 2 287 772 euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Uusi ihminen (ruots. Den nya människan) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Klaus Härön ohjaama ruotsalais-suomalainen draamaelokuva. Elokuva sijoittuu 1950-luvun Ruotsiin, ja kuvitteellisen kertomuksen aiheena on viranomaisten teettämät köyhien ja sairaiden naisten steriloinnit. Ruotsissa sterilointiin hankittiin periaatteessa oma suostumus, mutta tosiasiassa tyttöjä usein painostettiin leikkaukseen.[1] 1930-luvulta 1970-luvulle Ruotsissa pakkosteriloitiin noin 60 000 naista, Suomessakin noin 11 000[2].

Päähenkilö on köyhän perheen vanhin tyttö, 17-vuotias Gertrud. Äidin kuoltua kunnan viranomaiset päättävät sijoittaa lapset kasvateiksi, mutta Gertrud on liian vanha ja sijoitetaan nuorten naisten työkotiin Odenslundiin. Työkodista vapauteen pääsemisen edellytyksenä on sterilointi, jotta kunnalle ei tulisi lisää elätettäviä. Gertrud on ensin halukas sterilisoitavaksi, mutta alkaa vastustaa käytäntöä. Hän tulee raskaaksi talonmiehelle, joka ei halua ottaa vastuuta lapsesta. Gertrud päätyy lopulta psykiatriseen sairaalaan.

Elokuva perustuu löyhästi käsikirjoittaja Kjell Sundstedtin äidin ja tämän sisarusten kohtaloon.[3]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Julia Högberg  Gertrud  
 Maria Lundqvist  Solbritt  
 Lo Kauppi  Jenny  
 Ellen Mattsson  Astrid  
 Anna Littorin  Lisa  
 Ann-Sofie Nurmi  Alba  
 Nadja Mirmiran  Erika  
 Christoffer Svensson  Axel  
 Tobias Aspelin  tohtori Berg  
 Linda Kulle  hoitaja Ingrid  

Ruotsissa elokuva sai hyviä arvosteluja, esimerkiksi Svenska Dagbladet antoi sille täydet viisi tähteä[3]. Turun Sanomien Tapani Maskula kirjoitti, että Härön elokuvat ovat enemmän teknisesti luistavia käsitöitä kuin sydäntä pakahduttavia luomuksia. Uusi ihminen on Maskulasta raskaspoljentoinen elokuva, joka tapahtuu tunkkaisissa sisätiloissa ilman selvää epookin tuntua. Sivuroolit ovat hänestä ohuita, ja elokuvan sanoma tiivistyy koskettavaksi vasta päähenkilön loppupuheenvuorossa.[4]

  1. Uusi Ihminen. Suomen Elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 24.2.2008. Viitattu 29.5.2008.
  2. Lindberg, Marjut: Vastoin tahtoa steriloitiin 11 000 suomalaista naista. Helsingin Sanomat, 30.8.1997, s. 3. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b Kokko, Karri: Klaus Härö tarttui ruotsalaisten kipupisteeseen Suomen Kuvalehti. 9.3.2007. Viitattu 11.12.2013.
  4. Maskula, Tapani: Ruotsalaista rodunjalostusta Turun Sanomat. 16.3.2007. Arkistoitu 17.4.2019. Viitattu 16.4.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]