Vaajakosken Terä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaajakosken Terä
Perustettu 1939
Paikkakunta Suomi Jyväskylä, Suomi
Lajit Suunnistus
Puheenjohtaja Juha Koskinen
Jani Lakanen

Vaajakosken Terä on vuonna 1939 perustettu Jyväskylässä toimiva urheiluseura. Seuran lajina ovat nykyään suunnistus. Seuran puheenjohtaja on Juha Koskinen.

Terän menestyksekkäin painija on Lenni Viitala, joka voitti olympiakultaa Lontoossa 1948, EM-kultaa 1946 ja EM-pronssia 1947.

Vaajakosken Terä oli 1980-luvulla menestyksekäs viestisuunnistusseura. Seura oli toinen vuoden 1982 Jukolan viestissä Joensuussa ja kolmas seuraavana vuonna Valkealassa. Seura voitti useita pikkuviestejä 80-luvulla. Maajoukkueessa esiintyivät muun muassa Seppo Rytkönen, Jukka Kapanen, Jyrki Saarivaara, Olli-Pekka Kärkkäinen, Jukka Pukkila ja Martti Häkkinen.

Vaajakosken Terän suunnistajat liittyivät vuonna 1989 perustettuun Suunta-941 suunnistusseuraan. Vuonna 2000 Vaajakosken Terän suunnistusjaosto perustettiin uudelleen. Vuonna 2005 Terään siirtyi joukko eturivin suunnistajia: muun muassa maailmanmestarit Jani Lakanen ja Pasi Ikonen. Vuonna 2011 seuraan liittyi norjalainen Anders Nordberg. Suunnistusjaoston puheenjohtajana toimi Ari Saarivaara vuosina 2000–2010. Vuodesta 2011 jaoston puheenjohtaja on Harri Mehto. Seuran managerina toimi vuosina 2005–2009 Jyrki Saarivaara ja 2009– Kimmo Kaario. Seuran päävalmentajana oli 2005–2007 Eino Havas, 2008–2009 Jarmo Heiskanen ja 2010– seuran valmennuksesta ovat vastanneet mm. Jari Liuha ja Jani Lakanen.

Vaajakosken Terä on voittanut viestisuunnistuksen Suomen mestaruuden neljästi vuosina 2005, 2006, 2011 ja 2013. Seura voitti Viestiliigan yhteiskilpailun vuosina 2005 ja 2006. Jukolan viestissä Terä on parhaimmillaan sijoittunut kerran kolmanneksi (2010) ja kahdesti neljänneksi (2005, 2011). Tiomila-viestissä seura sijoittui toiseksi vuonna 2007. Terä on voittanut pienimmistä viestikilpailuista vuosina 2005–2011 Kalevan rastiviestin, Keski-Suomen viestin, Pihkaviestin, Hämeen rastiviestin, FinnSpring-viestin, Keskipohjanmaa-viestin, Smålandskavlenin, Kymen rastiviestin, Spring Cup -viestin ja Lakeuden viestin.

Arvokilpailumitaleja seuran jäsenistä ovat saaneet Jyrki Saarivaara (Pohjoismaiden mestaruus nuorten viestissä 1982), Jani Lakanen (MM-kultaa pitkällä matkalla 2006, MM-hopeaa viestissä 2006, MM-pronssia sprintissä 2005, MM-hopeaa pitkällä matkalla 2013, EM-kultaa pitkällä matkalla 2006), Pasi Ikonen (MM-hopeaa pitkällä matkalla 2011, MM-pronssia viestissä 2007, EM-pronssia keskimatkalla ja viestissä 2008), Anders Nordberg (MM-hopeaa viestissä 2011) sekä Tue Lassen (MM-hopeaa sprinttiviestissä ja MM-pronssia sprintissä 2014). Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa 2007 Terän suunnistajat Jonne Lakanen, Pasi Ikonen ja Jani Lakanen voittivat hopeaa puhtaalla seurajoukkueella.

Vaajakosken Terän suunnistusjaosto on keskittynyt miesten sarjan suunnistukseen eikä jaostossa ole yhtään naisjäsentä. Keski-Suomen liikunta valitsi Terän vuoden joukkueeksi vuonna 2005, Jani Lakasen vuoden urheilijaksi 2006 ja Eino Havaksen vuoden valmentajaksi 2006. Suomen Suunnistusliitto valitsi Jyrki Saarivaaran vuoden 2002 suunnistushenkilöksi yhdessä Hannu Varkoin kanssa O'news Cosmos -suunnistusportaalin vuoksi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]