Vahingonteko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vahingonteko on rikos, jossa tekijä luvatta hävittää tai vahingoittaa toisen tahon omaisuutta.[1] Yksityisen omaisuuden tapauksessa kyseessä on asianomistajarikos, eli syyte voidaan nostaa vain, mikäli asianomistaja sitä vaatii.[2][3]

Graffitteja kasvihuoneen lasiseinässä Oulussa. Luvaton töhriminen on rikosoikeudellisesti vahingontekoa.

Vahingontekoa ovat esimerkiksi seinien töhriminen, puhelinkoppien rikkominen tai autojen potkiminen kuhmuille tai naarmuttaminen. Myös erilaisten fyysisten tai sähköisten aineistojen oikeudeton vaurioittaminen tai hävittäminen on vahingontekoa; teko voi kohdistua esimerkiksi asiakirjoihin, äänitteisiin, filmeihin, valokuviin tai tietokonetallenteisiin.[3]

Suomessa vahingonteko on varsin yleinen rikosmuoto. Vuosina 2005–2013 poliisin tietoon tuli vuosittain suuruusluokkaa 50 000 eri törkeysasteen vahingontekoa. Vuosina 2012 ja 2013 tämän rikosmuodon määrissä kirjattiin yli 10 prosentin pudotus noin 44 000 tapaukseen vuosittain. [4] Vahingonteko on yksi niistä rikoslajeista, joissa nuorten rikoksentekijöiden osuus tekijöistä on suurimpia. Vuonna 2017 vahingontekoihin syylliseksi epäillyistä jopa 40,3 prosenttia oli 15–20-vuotiaita.[5]

Vahingonteko ja sen vakavuusasteet Suomen rikoslaissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vahingontekorikokset ovat vakavuusasteen mukaan ryhmitellen lievä vahingonteko, "tavallinen" vahingonteko ja törkeä vahingonteko.[3][1][6][7] Näistä yksityisomaisuuteen kohdistuva vahingonteko ja sen lievä muoto saatetaan katsoa sopiviksi ratkaista sovittelumenettelyllä.[8][9] Vahingontekorikoksen tuomioratkaisuun tai sovittelupäätökseen liittyy tavallisesti aiheutetun vahingon korvaaminen Vahingonkorvauslain mukaisesti tai muulla asianosaisten sopimalla tavalla.[10]

"1 § Vahingonteko[1]
Joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Vahingonteosta tuomitaan myös se, joka toista vahingoittaakseen oikeudettomasti hävittää, turmelee, kätkee tai salaa tietovälineelle tallennetun tiedon tai muun tallennuksen.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun vahingonteon yritys on rangaistava."

Törkeä vahingonteko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"2 § Törkeä vahingonteko[6]
Jos
1) vahingonteolla aiheutetaan
a) erittäin suurta taloudellista vahinkoa,
b) rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,
c) historiallisesti tai sivistyksellisesti erityisen arvokkaalle omaisuudelle huomattavaa vahinkoa taikka
2) edellä 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu vahingonteko tehdään osana 17 luvun 1 a §:n 4 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa
ja vahingonteko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vahingonteosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Lievä vahingonteko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"3 § Lievä vahingonteko[7]
Jos vahingonteko, huomioon ottaen vahingon vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä vahingonteosta sakkoon."
  1. a b c d Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 1 § Vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
  2. a b Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 6 § Syyteoikeus (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
  3. a b c d Vahingonteko Poliisi, poliisi.fi. Viitattu 14.9.2014.
  4. a b Oikeus - Rikollisuus (Poliisin tietoon tulleet rikokset) Tilastokeskus, stat.fi. Arkistoitu 29.9.2014. Viitattu 14.9.2014.
  5. Rikos- ja pakkokeinotilasto - Viranomaisten tietoon tullut rikollisuus 2017 Tilastokeskus. Viitattu 7.10.2019.
  6. a b c Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 2 § Törkeä vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
  7. a b c Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 3 § Lievä vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
  8. a b Rikosten käsittely ja rangaistukset Mannerheimin Lastensuojeluliitto, mll.fi. Viitattu 14.9.2014.
  9. a b Sovittelupalvelut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, thl.fi. Arkistoitu 15.9.2014. Viitattu 14.9.2014.
  10. a b Vahingonkorvauslaki (31.5.1974/412) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]