Vahteriston luonnonsuojelualue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vahteriston luonnonsuojelualue
Sijainti
Pinta-ala
121 ha
Hallinto
Perustettu
26. toukokuuta 2008

Vahteriston luonnonsuojelualue on Riihimäelle vuonna 2008 perustettu luonnonsuojelualue. Vahteriston 121 hehtaarin suojelualue käsittää pääosan Vahteristonmäkeä sekä Huhtionmäen länsipuolen ja itäreunan.[1] Luonnonsuojelualueella on monimuotoista metsäluontoa, jossa vuorottelevat moreenirinteet, suopainanteet ja korpimetsät.[2] Tuoreen ja lehtomaisen kankaan kuusivaltaiset metsät ovat vallitsevia kasvillisuustyyppejä. Erityisen arvokkaita ovat Huhtionmäen lähteikkö sekä Vahteristonmäen korpinotko.

Luonnonsuojelualueella esiintyy kangasmetsälle tyypillistä seinäsammalta sekä kerrossammalta. Sammalikossa voi havaita ukkoetanoita. Alueen eläimistöstä mainittakoot hirvi, liito-orava, metsähiiri ja metsämyyrä. Linnustoon kuuluvat muun muassa tiltaltti ja pyy.[3]

Alueesta tehtiin luonnonsuojelalue Riihimäen kaupungin hakemuksesta ja Hämeen ympäristökeskuksen päätöksellä 26. toukokuuta 2008.[2]

Vahteriston luonnonsuojelualueella on noin kilometrin pituinen luontopolku, jolla voi tutustua kantahämäläiseen metsämaisemaan.[4] Polku kulkee halki kuusivoittoisen kangasmetsän ja korpipainanteiden korkeat kallioalueet männiköineen jäävät polun länsipuolelle. Luontopolun varrella on myös opastauluja, jotka kertovat alueen luonnosta. Opastauluilla merkatun luontopolun lisäksi alueella on myös muita polkuja, joista yksi kulkee Huhtionmäkeä pitkin.

Luonnonsuojelualueen läpi kulkee myös viiden kilometrin ulkoilureitti Uhkolasta Suonummen majalle. Talvisin ulkoilureitti toimii hiihtolatuna. Luonnonsuojelualueen läheisyydessä, Uhkolansuolla on atsaleapuistona tunnettu Helsingin yliopiston istutuskokeilu, jonne on istuettu noin 200 atsaleaa.[5]

  1. Vahteriston luonnonsuojelualue - Riihimäen kaupunki (Arkistoitu – Internet Archive), riihimaki.fi
  2. a b Luonnonsuojelualueet - Riihimäen kaupunki, riihimaki.fi
  3. Luonnonsuojelualueen luontopolun opastaulut
  4. https://www.riihimaki.fi/wp-content/uploads/sites/3/2015/01/Vahteriston-esite.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Yliopisto testaa atsaleoita - Riihimäki saa uuden puiston Yle Uutiset. 26.5.2011. Viitattu 13.6.2019.