Valkeakosken Koskenpojat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valkeakosken Koskenpojat eli lyhyemmin VaKP on urheiluseura Valkeakoskelta. VaKP on perustettu vuonna 1929.

Seura tunnetaan parhaiten jalkapallosta, jossa se on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla yhteensä 14 vuotta. Viimeksi se pelasi sillä tasolla vuonna 1989. Kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla se on pelannut 12 kautta, viimeksi vuonna 1998. Oman lohkonsa seura voitti II divisioonassa vuonna 1986.

Kaudeksi 2009 seuran edustusjoukkueessa tapahtui suuria muutoksia. VaKP ja FC Haka sopivat yhteistyöstä, jolla Haka otti VaKP:n edustusjoukkueen vastattavakseen ja VaKP:sta tuli Hakan reservijoukkue. Joukkuetta kutsutaan kotoisasti nimellä Koskenpojat ja joukkueen tavoitteena on nousu Kolmoseen kaudella 2020. Kaudella 2020 Koskenpojat pelaa Tampereen Piirin Nelosessa.

Joukkuetta valmentaa kaudella 2020 Antti Kyttälä. VaKP:n kakkosjoukkue pelaa 5-divarissa. Koskenpoikien tunnetuin pelaaja on A-maajoukkueen 70-luvun luottopuolustaja Erkki Vihtilä, joka tosin siirtyi jo 1971 Tampereen Ilves-Kissoihin, Ilvekseen ja Lahden Reippaaseen. Mahlion palloilevien veljesten juuret ovat Koskenpojissa.

Lentopallossa VaKP pelasi useita SM-sarjakausia 1950-60 -luvuilla.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.