Valkoisen Kotkan ritarikunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee puolalaista ritarikuntaa. Sen venäläisestä haarasta, katso Valkoisen kotkan ritarikunta (Venäjän keisarikunta). Valkoisen kotkan ritarikunta oli myös serbialainen ritarikunta.
Ritarikunnan tunnuksia ja kunniakirja.

Valkoisen Kotkan ritarikunta (puol. Order Orła Białego) on puolalainen ritarikunta, jonka perusti Puolan kuningas August II Väkevä vuonna 1705.[1] Mitalia jaetaan perinteisesti 3. toukokuuta.[2]

Puolan jaon jälkeen ritarikunnan tunnusmerkkien myöntäminen loppui. Kun Venäjän keisari Nikolai I liitti Puolan oman hallintonsa alaiseksi, otti hän suojelukseensa Valkoisen Kotkan ritarikunnan. Vuonna 1831 ritarikunta liitettiin venäläisten ritarikuntien yhteyteen.[1] Valkoisen Kotkan ritarikunnan kunniamerkkiäkin on valmistettu ja myönnetty lisäksi briljanttikoristein korkea-arvoisille ulkomaalaisille henkilöille (sekä toisuskoisille)lähde?.

Nykymuodossaan ritarikunta otettiin käyttöön 16. lokakuuta 1992. Sitä jaetaan tunnustuksena poikkeuksellisista ansioista valtion tai kansalaisten hyväksi niin siviileille kuin sotilashenkilöillekin.[3] Vuodesta 1921 lähtien ritarikunta on ollut Puolan korkein mahdollinen kunnianosoitus.[4][5] Saajan ei tarvitse olla Puolan kansalainen.[2]

Kunnianosoitusta jaetaan vain yhdessä luokassa:[6]

  • ritarikunnan nauha
  1. a b The Order of the White Eagle 12.1.2020. Tallinn Museum of Orders of Knighthood. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  2. a b President confers Order of the White Eagle upon three Poles 3.5.2019. Oficjalna strona Prezydenta Rzeczypospolitej Polskiej. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  3. ODM of Poland: Order of the White Eagle medals.org.uk. 2023. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  4. The Order of the White Eagle – Polish Military Medals & Orders – Poland 27.1.2021. Identify Medals. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  5. Order of the White Eagle wawards.org. Viitattu 15.7.2023.
  6. Orders and decorations The official website of the President of the Republic of Poland. 2023. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]