Vanessa James

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Vanessa James vuonna 2018.
Vanessa James vuonna 2018.
Maa:  Ranska
Taitoluistelu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Milano 2018 pariluistelu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Minsk 2019 pariluistelu
Pronssia Pronssia Ostrava 2017 pariluistelu
Vanessa James ja Morgan Ciprès MM-kilpailuissa 2012.

Vanessa James (s. 27. syyskuuta 1987 Scarborough, Kanada) on taitoluistelija, joka uransa alkuaikoina edusti Isoa-Britanniaa, huippuvuosinaan Ranskaa ja vuodesta 2021 Kanadaa.[1][2][3] Hän on kilpaillut pariluistelussa kansainvälisellä tasolla kaudesta 2008–2009 lähtien.[1] Morgan Ciprèsin parina hän on voittanut Euroopan-mestaruuden ja saavuttanut MM-pronssia.[2]

James kilpaili yksinluistelussa Ison-Britannian edustajana ja voitti maan mestaruuden vuonna 2006. Hän aloitti pariluistelun Hamish Gamanin parina mutta siirtyi Ranskaan vuonna 2007 ja alkoi kilpailla Yannick Bonheurin parina. He sijoittuivat vuonna 2009 EM-kilpailuissa kymmenenneksi ja MM-kilpailuissa 12:nneksi. Vuonna 2010 tuloksena oli EM-kilpailujen seitsemäs sija, MM-kilpailujen 12. sija, olympialaisten 14. sija ja Ranskan-mestaruus.[1]

Vuonna 2010 Jamesin taitoluistelupariksi tuli Morgan Ciprès. Ensimmäisellä kaudellaan he eivät vielä menestyneet mutta seuraavat kahdeksan kautta he olivat mukana arvokilpailuissa ja voittivat kuusi Ranskan-mestaruutta vuoden 2012 hopean jatkoksi. EM-kilpailuissa heidän sijoituksensa olivat kuudes, neljäs, viides, viides, neljäs, kolmas, neljäs ja vuonna 2019 ensimmäinen, kun he kokosivat 225,66 pistettä ja voittivat toiseksi tulleen venäläisparin lähes seitsemällä pisteellä. MM-kilpailuissa heidän sijoituksensa olivat kuudestoista, kahdeksas, kymmenes, yhdeksäs, kymmenes, kahdeksas, kolmas ja viides. Vuoden 2014 olympialaisissa James ja Ciprès sijoittuivat kymmenenneksi ja vuoden 2018 olympialaisissa viidenneksi. Vuoden 2018 lopulla he voittivat Skate Canadan, Internationaux de Francen ja Grand Prix -finaalin.[2]

Jamesin ja Ciprèsin ennätyspisteet olivat World Team Trophyssa 2019 luistellut 226,00 pistettä, ja saman kilpailun vapaaohjelmatulos 152,52 pistettä jäi myös heidän ennätyksekseen. Lyhytohjelmaennätyksensä 76,55 pistettä he luistelivat voittaessaan Euroopan-mestaruuden vuonna 2019. Parin valmentajina toimivat viime vaiheessa John Zimmerman ja Jeremy Barrett.[2]

Vuodesta 2021 alkaen James on luistellut pariluistelun olympiamitalistin ja maailmanmestarin Eric Radfordin parina Kanadan edustajana.

James on esiintynyt televisiossa kanadalaisen CBC:n Battle of the Blades -luistelukilpailuohjelmassa, syksyllä 2019 jääkiekkoilija Brian McGrattanin ja syksyllä 2020 jääkiekkoilija Akim Aliun parina.[4][5] Jamesin kaksossisko Melyssa kilpaili jäätanssijana ja edusti Isoa-Britanniaa.[1][2]

  1. a b c d Biograph: Vanessa James / Yannick Bonheur International Skating Union. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e Biograph: Vanessa James / Morgan Cipres International Skating Union. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  3. Biograph: Vanessa James / Eric Radford International Skating Union. Viitattu 18.2.2022. (englanniksi)
  4. Yacobi-Harris, Sara: Figure skater Vanessa James gets back to basics for 'Battle of the Blades' 24.9.2019. Canadian Broadcasting Corporation. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  5. Meet the Skaters 25.9.2020. Canadian Broadcasting Corporation. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.