Varietee (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Varietee
Studioalbumin Varietee kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  MSL-studio, Lempäälä, lokakuu 1983
 Julkaistu 14. marraskuuta 1983
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Mika Sundqvist ja
 Tyylilaji suomirock, uusi aalto
 Kesto 43.57
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut julkaisut

Varietee
1983
...ja tapahtui niinä päivinä
1984

Varietee on vuonna 1983 ilmestynyt -yhtyeen ensimmäinen albumi. Se nousi listojen kärkeen heti ilmestymisensä jälkeen ja albumia myytiin ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana ennätykselliset 50 000 kappaletta eli timanttilevyyn oikeuttava määrä. Varietee on ensimmäinen timanttilevyn saavuttanut suomenkielinen rocklevy ja Yön neljänneksi myydyin levy, jota yhteensä on mennyt kaupaksi lähes 85 000 kappaletta.[1] Albumia pidetään myös 1980-luvun puolivälin lyhytikäiseksi jääneen Porirock-ilmiön käynnistäjänä.[2]

Studiosessiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yö oli noussut julkisuuteen helmikuussa 1983 ilmestyneen ensisinglensä Likaiset legendat I myötä, jonka jälkeen yhtye keikkaili muun muassa Juice Leskinen Grand Slamin sekä Popedan lämmittelijänä. Seuraavan kesän aikana Yö soitti kymmenkunta keikkaa ja vetäytyi elokuisen Ruisrockin jälkeen tauolle harjoittelemaan Varietee-levyn materiaalia. Albumi äänitettiin debyyttisinglen tavoin Mika Sundqvistin johdolla Lempäälän MSL-studiolla. Nauhoituksiin oli lokakuun alussa varattu viisi päivää ja lopulta albumi valmistui miksauksineen kuudessa päivässä.[3]

Lokakuussa äänitetyn materiaalin ohella levylle tuli mukaan jo aikaisemmin julkaistun ensisinglen nimikappale. Varieteelle päätyneiden kappaleiden lisäksi äänitettiin myös laulu Prinsessa Ruususen uni, mutta se hyllytettiin levyltä. Studioversio julkaistiin vasta vuoden 2006 kokoelma-albumilla Yön valoisa puoli, mutta liveversio on kuultavissa kesällä 1984 ilmestyneellä levyllä ...ja tapahtui niinä päivinä nimellä Prinsessa Ruusunen.

Levyn kansi on kuvattu Porin Teatterissa albumin julkaisun aikaan pyörineen musikaalin lavasteissa.

Julkaisu ja listamenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varieteen studiosessioista julkaistiin nopeasti single Särkynyt enkeli, joka ilmestyi kauppoihin jo 10. lokakuuta.[4] Albumi ilmestyi marraskuun puolivälissä massiivisen tv-mainoskampanjan myötä. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalaisen rockyhtyeen levyä markkinoitiin televisiossa.[3] Varietee nousi listoille heti marraskuussa, jolloin se oli Mitä Suomi soittaa -listan ykkösenä ja Seura-lehden albumilistalla kolmantena. Joulukuussa albumi oli Seuran ja Suosikin myyntilistojen kärjessä ja Mitä Suomi soittaa -listan kakkosena.[5] Kultalevyyn oikeuttavan 25 000 kappaleen myynnin Varietee saavutti kahdessa viikossa ja timanttilevyn 50 000 myynnin uudenvuodenaattona 48 päivää julkaisunsa jälkeen.[3] Albumi pysyi Seuran ja Suosikin listaykkösenä vielä tammikuun 1984.[6]

Varietee julkaistiin aluksi vinyylinä ja C-kasettina, albumin CD-versio ilmestyi maaliskuussa 1991.[7] Vuonna 2009 Varietee julkaistiin boxina, joka CD:n lisäksi sisältää Tacticin valmistaman palapelin levyn kansikuvasta.[8] Poko Rekords ja EMI puolestaan julkaisivat albumin remastroituna vinyylinä vuonna 2010.[9]

Varieteelta julkaistiin kaksi singleä. Levyllä on mukana yhtyeen helmikuussa 1983 ilmestyneen debyyttisinglen Likaiset legendat I nimikappale. Singlen B-puolen Kuljen ei kuitenkaan mahtunut albumille. Toinen single julkaistiin lokakuussa 1983 ja se sisälsi jättihitiksi nousseen kappaleen Särkynyt enkeli. B-puolella oli Jussi Hakulisen laulama versio Tapio Rautavaaran kappaleesta Päivänsäde ja menninkäinen, joka löytyy myös Varietee-albumilta.

Vuoden 2014 konserttikiertue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2014 Yö teki Hyvässä ja pahassa -nimisen konserttisalikiertueen, jolla yhtye soitti kaikki Varieteen kappaleet. Osa lauluista on kuulunut säännöllisesti Yön ohjelmistoon, kun taas joitakin ei ole esitetty milloinkaan aikaisemmin livenä. Säännöllisesti ohjelmistoon on kuulunut noin puolet levyn kappaleista. Osa niistä esitettiin kiertueella kokonaan uusina sovituksina.[10][11]

Kaikkien kappaleiden sävel ja sanat Jussi Hakulinen, paitsi kappaleen Päivänsäde ja menninkäinen sävelsi ja sanoitti Reino Helismaa.

A-puoli
  1. Pieni ihminen suuressa maailmassa – 3.54
  2. Ei voi elää rakkaudesta – 2.35
  3. En saanut sua pilviin – 4.16
  4. Pro Patricia – 2.30
  5. Päivänsäde ja menninkäinen – 2.22
  6. Likaiset legendat I – 3.33
  7. Likaiset legendat II – 3.43
B-puoli
  1. Vain varjot häntä seuraa – 4.17
  2. Särkynyt enkeli – 2.42
  3. Yhden illan varietee – 4.12
  4. Tiedän liikaa elämästä – 3.02
  5. Rakkauden symbioosi – 2.41
  6. Älä odota minua silloin – 4.10
  1. (Arkistoitu – Internet Archive) Musiikkituottajat. Viitattu 17.4.2015.
  2. Viisikymmentä vedenjakajaa suomirockin historiasta Helsingin Sanomat (tilaajille). Viitattu 3.6.2021.
  3. a b c Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 57–64, WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.
  4. YÖ: Särkynyt enkeli / Päivänsäde ja menninkäinen Poko Rekords. Viitattu 17.4.2015.
  5. Listat 1983 (Arkistoitu – Internet Archive) Populaarimusiikin museo Pomus. Viitattu 17.4.2015.
  6. Listat 1984 (Arkistoitu – Internet Archive) Populaarimusiikin museo Pomus. Viitattu 17.4.2015.
  7. Yö: Varietee Poko Rekords. Viitattu 17.4.2015.
  8. Yö:Varietee Rock Puzzle + CD Poko Rekords. Viitattu 17.4.2015.
  9. Yö ‎– Varietee Discogs. Viitattu 17.4.2015.
  10. Olli Lindholm: Yhtä Yö-kappaletta ei soiteta tämän kiertueen jälkeen enää ikinä! 30.10.2014. Voice. Viitattu 17.4.2015.
  11. Sotakirveet haudattu? Jussi Hakulinen haluaa mukaan Yön kiertueelle 16.8.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 17.4.2015. Viitattu 17.4.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]