Veikko Sinisalo -kilpailu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veikko Sinisalo -kilpailu on lausuntataiteen kilpailu ja perinteinen osa Kajaanin Runoviikkoa aina vuodesta 1978 saakka, jolloin se tunnettiin nimellä Vuoden nuori lausuja. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 3400 euroa Veikko Sinisalon Stipendirahastolta ja vuoden nuori lausuja -tittelin. Häneltä tilataan myös ensi-iltaesitys seuraavalle Runoviikolle. Kilpailuun osallistujien on oltava alle 30-vuotiaita.[1]

Vuoden nuori lausuja -kilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauantaina 1. huhtikuuta 1978 järjestettiin Helsingissä ensimmäinen Vuoden nuori -lausuja Sana ja Sävel -toimikunnan aloitteesta. Suomen lausujain liitto (SLL) päätti toimia järjestäjänä. Idean kilpailulle oli antanut Veikko Sinisalon Stipendirahasto, jolla on kilpailun suhteen määräysvalta. Sana ja Sävel -tapahtuma ja SLL olivat mukana järjestäjän ominaisuudessa. Vuonna 1987 kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran Kajaanissa.[2]

Vuoden nuori lausuja -kilpailun voittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Sinisalo -kilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. lokakuuta pidetyn Veikko Sinisalon Stipendirahaston kokouksen mukaisesti kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran uudistetussa muodossa vuonna 1990. Kilpailun järjestelyistä vastasivat edelleen Suomen lausujain liitto, rahasto ja Sana ja Sävel -tapahtuma. Kilpailun nimeksi tuli Veikko Sinisalo -kilpailu. Ikäraja kilpailuun osallistumiselle säilyi edelleen 30 vuodessa. Kilpailu päätettiin järjestää vain joka toinen vuosi. Loppukilpailu eli finaali pidetään Kajaanissa heinäkuussa Kajaanin Runoviikon yhteydessä.[2]

Veikko Sinisalo -kilpailun voittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Helsinkiläinen Tuukka Vasama voitti Veikko Sinisalo –kilpailun Kajaanin Runoviikon päätöspäivänä. 32. Kajaanin Runoviikko 2.-6. heinäkuuta 2008. Veikko Sinisalo –kilpailun tiedote.
  2. a b Elina Vuorimies (toim.): Sinisalon Veikko ja "lausujanplantut" - Veikko Sinisalon stipendirahasto 1978-1998, s. 64-96. Gummerus, 1998.
  3. Vuoden nuori lausuja / Veikko Sinisalo kilpailun voittajat Suomen Lausujain Liitto. Arkistoitu 23.9.2007. Viitattu 13.7.2012.
  4. Eero Ojala on vuoden nuori lausuja hs.fi. 8.7.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.7.2012. Viitattu 13.7.2012.
  5. Koppinen, Mari: Näyttelijäopiskelija Antti Tiensuusta Vuoden nuori lausuja HS.fi. 6.7.2014. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 2.8.2014.
  6. Lyhyesti: Jussi Lankoski on Vuoden nuori lausuja HS.fi. 12.7.2016. Arkistoitu 10.8.2016. Viitattu 7.8.2016.
  7. Vuoden nuori lausuja on Miiko Toiviainen – Kajaanin runoviikko runoviikko.fi. Arkistoitu 12.2.2019. Viitattu 10.2.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]