Veneskoski (Kankaanpää)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Soikan silta

Veneskoski on Kankaanpään kaupungissa, valtatien 23 (Taidetie) varrella sijaitseva kylä. Veneskoski on tunnettu maan suurimpiin lukeutuvasta kesäteatteristaan.

Veneskosken kylänraittia hallitsee sen halki virtaava Karvianjoki, joka ylitetään vuonna 1918 rakennettua kolmiholvista kivisiltaa, Soikan siltaa pitkin.

Karvianjoki on ollut aikanaan tärkeä kulkuväylä ja kalastuspaikka. Sen lähettyviltä löytyy merkkejä kivi-, pronssi- ja rautakaudelta. Historian tuntemat ensimmäiset pysyvät asukkaat, Erkki Hannunpoika Soikan perhe Kauhajoelta, ovat tulleet Veneskoskelle vuonna 1685. Kylän ensimmäisestä asukkaasta juontaa Veneskosken nykyäänkin käytetty lempinimi, Soikka.

Asutus keskittyi aluksi joen rantamille, mistä se myöhemmässä vaiheessa levisi laajemmalle alueelle. Joen varrella on ollut aina 1950-luvulle saakka useita myllyjä sekä saha- ja sähkölaitos.

Haapamäki–Pori-rautatien ja Veneskosken rautatieaseman rakentaminen 1930-luvulla vilkastutti kylän elämää rakentajien saapuessa kylään perheineen. Raideliikenne Niinisalon ja Porin välillä loppui 1980-luvulla. Rautatie on nykyään resiina- ja moottorikelkkakäytössä.

Veneskoskelaiseen elämänmenoon kuuluu keskeisesti pelimannimusiikin harrastus. Kylässä syntynyt ja asunut kirjailija Jaakko Kaappa on kuvannut monessa teoksessaan Veneskosken kylän vaiheita.

Vuonna 2020 Veneskoski valittiin Satakunnan vuoden kyläksi.[1]

  1. Vuoden kylä -kilpailu 2020 Satakylät. Arkistoitu 28.11.2020. Viitattu 28.11.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nurminen, Jouko (toim.): Soikan sillan vaiheilta : Veneskosken kyläkirja. Kankaanpää : Veneskosken kyläyhdistys, 2005. ISBN 952-91-9254-1.