Vesa Sytelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesa Johannes Sytelä (s. 1963 Tampere[1]) on tamperelainen rumpali, jonka tunnetuin yhtye oli Juice Leskinen Grand Slam. Grand Slamin hajottua Sytelä soitti pitkään Clifters-orkesterissa. Myöhemmin hän on soittanut rumpuja projektiluontoisissa kokoonpanoissa yhdessä muun muassa Anssi Tikanmäen ja Dave Lindholmin kanssa. Vuonna 2007 hän oli mukana Juicen muistokonsertteja varten kasatussa Grand Slam 2007 -kokoonpanossa.

Sytelä on rumpujensoiton lisäksi toiminut äänittäjänä ja keikkamiksaajana. Hän pyöritti myös omaa soitin- ja laitevuokraukseen erikoistunutta yritystä. 1980-luvun puolivälissä hän tuotti jonkin aikaa myös radiomainoksia.

Sytelä toimi vuosina 2005–2009 Pori Jazzin tuotantopäällikkönä ja toimii edelleen kansainvälisten musiikkitapahtumien tuotantopäällikkönä.

Sytelä on tominut myös vuosia -2019 Yössä erilaisissa rooleissa mm. miksaajana.

  1. Taivaan kappaleita -albumin kansivihkonen