Viettelysten saari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viettelysten saari on yhdysvaltalainen tositelevisiosarja, jota esitettiin Yhdysvalloissa kolme tuotantokautta vuosina 2001–2003. Viettelysten saaresta on tehty versioita myös muissa maissa.

Ohjelmaan osallistuvat pariskunnat viedään saarelle ja heidät erotetaan toisistaan. Miehiä odottaa joukko sinkkunaisia ja naisia joukko sinkkumiehiä, joiden kanssa kilpailijat viettävät aikaa. Ohjelman tarkoituksena on selvittää parisuhteiden todellinen laatu – kestääkö se houkutuksista huolimatta. Aina välillä pariskuntien miehet ja naiset kokoontuvat iltanuotiolle, jossa heille muun muassa näytetään videopätkiä siitä, mitä pariskunnan toinen osapuoli on puuhaillut.

Kilpailijat käyvät treffeillä saaren sinkkujen kanssa ja heitä kuljetetaan mitä romanttisimpiin paikkoihin. Asumusten yhteydessä on yleensä baari ja uima-allas, jotka saavat aikaan riehakkaita bileitä.

Sarjan joillakin tuotantokausilla puolisot ovat saaneet alussa äänestää mielestään liian houkuttelevan näköisiä kilpailijoita pois saarelta tai he ovat voineet kieltää puolisoiltaan treffit joidenkin sinkkujen kanssa. Toisinaan on ollut esimerkiksi sääntö, jonka mukaan video on pakko katsoa, jos pariskunnan toinen osapuoli on katsonut omansa, mutta sitä ei ole saanut katsoa, jos toinenkaan ei ole katsonut.

Viettelysten saaresta on tehty suomalainen versio Temptation Island Suomi. Ohjelmaa on tehty yhdeksän kautta. Sitä esitettiin ensimmäisen kauden ajan Liv-kanavalla keväällä 2015[1] ja loput kuusi kautta esitettiin Nelonen-kanavalla vuosina 2016–2020.