Viinikan seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viinikan kirkko

Viinikan seurakunta oli Tampereella toiminut evankelis-luterilainen seurakunta. Seurakunta kuului Tampereen seurakuntayhtymään. Viinikan seurakunnassa oli vuoden 2013 alussa 10 431 jäsentä[1].

Viinikan seurakunnan alueeseen kuuluivat Viinikan, Nekalan, Taatalan, Koivistonkylän, Nirvan, Veisun, Muotialan, Korkinmäen ja Hallilan kaupunginosat.

Viinikan seurakunnan viimeisenä kirkkoherrana toimi Jussi Mäkinen, joka jatkaa vuodesta 2014 Eteläisen seurakunnan kirkkoherrana.

Viinikan seurakunta perustettiin vuoden 1953 seurakuntajaossa, jolloin Tuomiokirkkoseurakunnasta erotettiin Härmälän, Kalevan, Pyynikin ja Viinikan seurakunnat. Seurakunnassa oli tuolloin 8 347 jäsentä. Seurakunta lakkautettiin 7. tammikuuta 2014 ja samalla perustettiin uusi Tampereen Eteläinen seurakunta, joka koostuu aiemmista Hervannan, Härmälän ja Viinikan seurakunnista.

Kirkko ja muut tilat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viinikan kirkko on rakennettu vuonna 1932. Se edustaa tyyliltään 1920-luvun klassisismia ja orastavaa 1930-luvun funktionalismia. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Yrjö Vaskinen. Kirkkoon mahtuu 350 henkeä, ja sen yhteydessä on seurakuntasali 60 hengelle sekä muita seurakuntatiloja. Kirkon osoite on Kaartotie 1.

Hallilan seurakuntakoti sijaitsee osoitteessa Männikönkatu 2. Seurakuntakotiin mahtuu 48 henkeä.

Koivistonkylän seurakuntakoti sijaitsee osoitteessa Koivistontie 46. Seurakuntasalissa on tilaa 80 hengelle.

Nekalan seurakuntatalo sijaitsee osoitteessa Kuoppamäentie 23. Seurakuntatalolla on kirkko- ja seurakuntsali 70 hengelle ja muita seurakuntatiloja. Kesällä 2011 Nekalan seurakuntatalolla alkoi yhteisöpuutarhahanke, joka on osa kaupunkiviljelyliikettä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]