Viro Eurovision laulukilpailussa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viro
Paikallinen TV-asema ETV
Toiminut isäntämaana 2002
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 29
Ensiesiintyminen 1994
Paras sijoitus 1. (2001)
Huonoin sijoitus SF: 18. (2016)
Paras pistemäärä 245
Huonoin pistemäärä 2

Viro osallistui ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuun vuonna 1994 kappaleella ”Nagu merelaine”. Vuonna 2001 järjestetyssä kilpailussa Viro voitti kilpailun ensimmäisenä Baltian maana laululla ”Everybody”, jonka esittivät Tanel Padar ja Dave Benton. Viron huonoiten menestynyt Euroviisu tähän mennessä on ”Play”, jonka lauloi Jüri Pootsmann. Se sijoittui ensimmäisen semifinaalin 18. sijalle vuoden 2016 kilpailussa. Parhaimman pistemäärän maalle toi vuoden 2018 edustaja Elina Netšajeva kappaleellaan ”La forza”, joka keräsi loppukilpailussa 245 pistettä. Kaksiosaisen loppukilpailun aikana vuodesta 2004 lähtien Viro on päässyt finaaliin yhdeksän kertaa, vuosina 2009, 2011, 2012, 2013, 2015, 2018, 2019, 2022 ja 2023.

Viro on esittänyt neljä ensimmäistä kappalettaan viron kielellä. Kielisäännön vapautumisen jälkeen viroksi on laulettu vain vuosina 2009, 2012 ja 2013. Vuonna 2004 Viro käytti vähemmistökieltään võroa. Vuonna 2008 kuultiin serbiaa, saksaa ja suomea. Vuonna 2018 Viron kappale esitettiin italiaksi.

Viron sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen pistejärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisesta osallistujavaltiosta annetaan ääniä 10 parhaimmalle esitykselle. Parhaalle esitykselle annetaan 12 pistettä, toiselle 10 pistettä ja seuraaville pisteet 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.

Vuosi Artisti(t) Kappale Sijoitus Pisteet
1994 Silvi Vrait Nagu merelaine 24 / 25 2
1996 Maarja-Liis Ilus & Ivo Linna Kaelakee hääl 5 / 23 94
1997 Maarja-Liis Ilus Keelatud maa 8 / 25 82
1998 Koit Toome Mere lapsed 12 / 25 36
1999 Evelin Samuel & Camille Diamond Of Night 6 / 23 90
2000 Eda-Ines Etti Once In A Lifetime 4 / 24 98
2001 Tanel Padar & Dave Benton Everybody 1 / 23 198
2002 Sahlene Runaway 3 / 24 111
2003 Ruffus Eighties Coming Back 21 / 26 14

Kaksivaiheinen loppukilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu muutettiin vuonna 2004 kaksiosaiseksi. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on viime vuonna kymmenen parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Muut maat kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa ja kymmenen parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Lisätietoja
2004 Neiokõsõ Tii - - 11 / 22 57
2005 Suntribe Let's Get Loud - - 20 / 25 31
2006 Sandra Oxenryd Through My Window - - 18 / 23 28
2007 Gerli Padar Partners in Crime - - 22 / 28 33

Kaksi semifinaalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 otettiin käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä. Suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Lisätietoja
2008 Kreisiraadio Leto svet 18 / 19 8 Esitys ei läpäissyt semifinaalia.
2009 Urban Symphony Rändajad 6 / 25 129 3 / 19 115
2010 Malcolm Lincoln & Manpower 4 Siren 14 / 17 39 Esitys ei läpäissyt semifinaalia.
2011 Getter Jaani Rockefeller Street 24 / 25 44 9 /19 60
2012 Ott Lepland Kuula 6 / 26 120 4 / 18 100
2013 Birgit Et uus saaks alguse 20 / 26 19 10 / 16 52
2014 Tanja Amazing 12 / 16 36 Esitys ei läpäissyt semifinaalia.
2015 Elina Born & Stig Rästa Goodbye to Yesterday 7 / 27 106 3 / 16 105
2016 Jüri Pootsmann Play 18 / 18 24 Esitys ei läpäissyt semifinaalia. Viimeinen sija.
2017 Koit Toome & Laura Verona 14 / 18 85 Esitys ei läpäissyt semifinaalia.
2018 Elina Netšajeva La forza 8 / 26 245 5 / 19 201
2019 Victor Crone Storm 20 / 26 76 4 / 17 198
2020 Uku Suviste What Love Is Euroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Uku Suviste The Lucky One 13 / 17 58 Esitys ei läpäissyt semifinaalia.
2022 Stefan Hope 13 / 25 141 5 / 18 209
2023 Alika Bridges 8 / 26 168 10 / 16 74
2024 5MIINUST & Puuluup (nendest) narkootikumidest ei tea me (küll) midagi 20 / 26 37 6 / 16 79

Viron äänestyshistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron antamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Maa ei osallistunut kilpailuun 1995. Vuosina 2004–2008, 2010, 2014, 2016 ja 2017 Viro ei selviytynyt finaaliin, mutta sai äänestää niissä.

Viron antamat pisteet 1994 lähtien
Maa 1994 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Pisteet
Ruotsi Ruotsi 2 10 0 12 12 5 7 8 7 10 0 7 0 2 6 X 12 12 1 10 10 22 6 5 166
Venäjä Venäjä 1 7 10 4 10 12 8 7 10 12 12 10 10 5 8 12 1 12 12 X 163
Norja Norja 8 5 0 4 0 3 0 10 0 8 0 X 8 12 7 X 0 3 3 4 X 10 6 91
Latvia Latvia 12 8 12 5 X 10 3 10 7 X X X X X X 6 15 X X 88
Suomi Suomi 0 0 10 7 5 X X 12 6 10 4 X 7 X 0 6 X X X 12 79
Tanska Tanska 0 6 8 12 0 X 5 1 X 3 0 5 10 2 8 0 X X 5 8 73
Ukraina Ukraina 3 12 0 5 8 4 0 0 0 1 10 8 15 0 0 66
Belgia Belgia 1 6 5 0 0 8 0 X X X X X 3 X X 2 X 7 0 14 X 56
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 5 2 10 8 0 2 0 6 0 4 0 2 0 0 0 0 0 5 0 0 0 3 6 0 53
Islanti Islanti 0 8 2 10 6 0 1 0 X X X 0 8 4 0 6 6 0 X X X X 51
Liettua Liettua 0 2 0 2 X X 8 0 X 2 X 0 3 0 X 2 10 X 22 51
Itävalta Itävalta 0 7 0 8 0 0 6 0 X X 0 X X 4 0 6 0 18 49
Saksa Saksa 3 0 1 7 0 1 1 2 2 0 0 3 0 0 12 0 10 0 0 0 0 0 6 48
Unkari Unkari 4 5 0 3 4 X X 0 0 4 7 8 0 9 3 47
Ranska Ranska 6 3 12 0 0 0 10 3 0 0 0 0 2 6 0 1 0 0 0 0 0 3 1 0 47
Irlanti Irlanti 10 12 8 2 0 4 0 0 0 X 6 0 X X 2 0 0 0 X X X X 0 44
Malta Malta 7 0 0 5 1 1 2 7 0 6 4 0 X X 0 X X 0 5 0 X 2 X X 40
Alankomaat Alankomaat 0 4 0 0 0 0 0 0 3 X X X X X X X X 7 12 X 6 4 1 37
Kypros Kypros 0 0 1 0 0 0 4 0 7 0 X X X X 0 X 0 X - 0 7 0 12 31
Italia Italia 0 6 7 0 0 3 0 5 7 28
Bulgaria Bulgaria X X 1 X X X X X X - - 0 17 7 25
Portugali Portugali 0 0 0 0 0 0 0 X X X X 0 3 0 X X - X X 18 3 24
Georgia Georgia 5 5 8 3 X 0 X 1 0 X X 22
Australia Australia 0 14 7 0 21
Puola Puola 12 0 3 0 0 0 4 0 X X X 0 X X X - 0 0 1 0 X 20
Israel Israel 7 4 0 0 0 0 X 1 0 X 0 5 0 X X X X 0 0 0 0 17
Azerbaidžan Azerbaidžan 0 7 0 8 0 0 0 0 0 0 X 15
Kroatia Kroatia 0 6 0 3 3 0 0 0 0 0 2 0 X 0 0 X X X X - - 0 0 X 14
Kreikka Kreikka 0 0 0 0 6 0 0 5 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 X 0 X 12
Turkki Turkki 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 X 0 - - - 12
Sveitsi Sveitsi 0 0 0 0 0 0 X 12 0 X X X X 0 X X 0 X X X X 12
Slovenia Slovenia 0 4 0 0 5 0 0 X X X 0 X X X 2 X X 0 0 X X 0 11
Espanja Espanja 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 4 0 2 0 0 0 0 11
Romania Romania 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 1 0 0 0 0 6 X 11
Moldova Moldova 6 0 0 X 0 0 0 0 0 X X X 4 1 11
Valko-Venäjä Valko-Venäjä X X X 7 X X 0 X X 0 0 X X 2 X 9
Tšekki Tšekki X X X X 0 X 5 5
Serbia ja Montenegro Serbia ja Montenegro 1 0 1
Albania Albania 0 0 X X 0 1 0 X 0 X X X X 0 1
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Viron saamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Viro ei osallistunut kilpailuun 1995 eikä selviytynyt finaaliin vuosina 2004–2008, 2010, 2014, 2016 ja 2017. Vuodesta 2004 lähtien myös semifinaaleissa karsiutuneet maat ovat voineet äänestää finaalissa.

Viron saamat pisteet 1994 lähtien
Maa 1994 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2009 2011 2012 2013 2015 2018 Pisteet
Suomi Suomi 0 12 12 8 10 12 7 10 6 10 12 99
Latvia Latvia 10 12 12 0 10 4 8 10 6 18 90
Irlanti Irlanti 0 2 8 1 8 7 10 8 6 7 8 0 0 7 72
Liettua Liettua 1 12 7 10 7 8 3 8 12 68
Ruotsi Ruotsi 0 12 1 4 10 6 8 12 0 0 0 8 0 3 0 64
Islanti Islanti 0 12 2 2 5 10 1 10 0 10 0 1 7 60
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 0 10 10 0 3 4 12 7 3 0 0 4 0 0 6 59
Tanska Tanska 8 4 4 8 8 5 2 0 0 6 7 52
Puola Puola 0 10 6 1 8 12 0 8 0 2 0 47
Alankomaat Alankomaat 0 3 0 2 5 7 12 0 0 0 7 0 4 4 44
Slovenia Slovenia 8 3 2 8 12 6 0 0 0 0 0 0 5 44
Saksa Saksa 0 7 0 6 5 10 4 0 1 0 4 0 2 2 41
Venäjä Venäjä 0 0 0 6 3 2 8 0 6 0 7 9 41
Norja Norja 0 8 0 0 5 4 10 0 0 2 7 0 3 0 39
Ranska Ranska 0 1 8 0 4 0 8 0 0 0 0 10 0 0 7 38
Espanja Espanja 0 4 4 2 1 0 8 0 0 0 0 6 0 3 3 31
Israel Israel 0 1 6 6 2 0 0 5 0 0 3 8 31
Malta Malta 0 0 0 0 7 7 12 2 0 0 0 0 0 3 0 31
Slovakia Slovakia 0 0 8 12 0 10 30
Itävalta Itävalta 0 5 6 3 3 3 0 0 0 0 6 2 28
Moldova Moldova 7 6 2 0 0 13 28
Kreikka Kreikka 2 0 0 0 12 0 0 5 0 0 0 0 7 26
Portugali Portugali 0 0 1 0 7 0 0 0 0 7 1 19 25
Italia Italia 12 0 0 0 2 10 24
Kypros Kypros 0 7 1 0 0 6 0 0 3 0 0 0 2 5 24
Turkki Turkki 0 0 0 0 2 12 8 0 0 0 0 22
Unkari Unkari 0 4 4 6 0 0 0 7 0 21
Pohjois-Makedonia EJT Makedonia 0 0 6 0 0 0 0 2 12 20
Kroatia Kroatia 0 0 0 0 0 6 2 5 0 6 0 0 0 0 0 19
Belgia Belgia 0 0 4 2 4 0 4 2 0 0 2 0 18
Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Hertsegovina 0 0 1 3 4 10 0 0 0 0 18
Georgia Georgia 0 0 0 2 16 18
Sveitsi Sveitsi 0 0 0 0 0 0 7 0 0 0 0 10 17
Valko-Venäjä Valko-Venäjä 4 0 4 0 7 0 15
Romania Romania 0 0 6 2 0 1 0 0 0 0 3 12
Australia Australia 3 8 11
Azerbaidžan Azerbaidžan 4 0 0 0 4 3 11
Ukraina Ukraina 4 2 1 0 4 11
Albania Albania 0 0 0 4 4 8
Montenegro Montenegro 0 0 0 1 5 6
San Marino San Marino 0 0 0 0 0 5 5
Serbia Serbia 0 0 0 0 2 3 5
Tšekki Tšekki 0 0 0 5 5
Armenia Armenia 0 0 0 0 2 2
Bulgaria Bulgaria 0 0 0 0 0 2 2
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [15] [17] [18] [19] [21] [25]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Kapellimestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[26] Viro osallistui myös vuoden 1993 Eurovision laulukilpailun esikarsintaan Kvalifikacija za Millstreet, jossa Viron kappaletta johti Peeter Lilje.[27]

Viron kapellimestarit
1994–1998
Vuosi Nimi
1994 Urmas Lattikas
1996 Tarmo Leinatamm
1997
1998 Heiki Vahar

[28]

  1. a b Dublin 1994 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  2. a b Oslo 1996 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  3. a b Dublin 1997 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  4. a b Birmingham 1998 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  5. a b Jerusalem 1999 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  6. a b Stockholm 2000 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  7. a b Copenhagen 2001 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  8. a b Tallinn 2002 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  9. a b Riga 2003 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  10. Istanbul 2004 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  11. Kyiv 2005 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  12. Athens 2006 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  13. Helsinki 2007 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  14. Belgrade 2008 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  15. a b Moscow 2009 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  16. Oslo 2010 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  17. a b Düsseldorf 2011 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  18. a b Baku 2012 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020.
  19. a b Malmö 2013 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  20. Copenhagen 2014 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  21. a b Vienna 2015 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  22. Stockholm 2016 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  23. Kyiv 2017 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  24. Lisbon 2018 eurovision.tv. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
  25. Eurovision 2018 Results: Voting & Points - Estonia eurovisionworld.com.
  26. Facts & figures eurovision.tv. eurovision.tv. Viitattu 17.3.2018. (englanniksi)
  27. Detailed overview: conductors in 1993 andtheconductoris.eu. Arkistoitu 17.3.2018. Viitattu 17.3.2018.
  28. Detailed overview: conductors for Estonia andtheconductoris.eu. Viitattu 17.3.2018.