Vladimir Popovkin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vladimir Popovkin, 2008

Vladimir Aleksandrovitš Popovkin (ven. Владимир Александрович Поповкин, 25. syyskuuta 1957 Dušanbe, Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta18. kesäkuuta 2014 Israel[1]) oli Venäjän avaruusjärjestön pääjohtaja ja Venäjän ensimmäinen apulaispuolustusministeri.[2] Hän siirtyi eläkkeelle aktiivipalvelusta (1975–2009) Venäjän avaruusjoukoista kenraalin arvoisena.

Vladimir Popovkin syntyi Neuvostoliitossa vuonna 1957 ja astui asepalvelukseen vuonna 1975. Hän valmistui Leningradin sotilaallisen avaruustoiminnan akatemiasta vuonna 1979.[3] Hän toimi Baikonurin kosmodromilla eri tehtävissä.

Vuonna 1986 Popovkin siirtyi Neuvostoliiton puolustusministeriön Avaruusjärjestelmien direktoraattiin. Vuonna 1989 Popovkin sai arvosanan Strategisten rakettijoukkojen sotilasakatemiasta. Vuodet 1991–2001 hän toimi Venäjän asevoimien yleisesikunnassa Moskovassa. Kun Venäjän avaruusjoukot perustettiin, Popovkinista tuli niiden esikuntapäällikkö ja 10. maaliskuuta 2004 hänet nimitettiin niiden päälliköksi. Vuodet 2008–2009 Vladimir Popovkin toimi Puolustusministeriön varustelupäällikkönä. 22. helmikuuta 2009 hänet ylennettiin kenraaliksi, ja hän siirtyi sotilaseläkkeelle ja virkamieheksi.

Hän toimi apulaispuolustusministerinä maaliskuusta 2009 huhtikuuhun 2011.

29. huhtikuuta 2011 Popovkin nousi Venäjän avaruusjärjestön johtajaksi.[4] Hän toimi tehtävässä lokakuuhun 2013 asti.[1]

Popovkin kuoli 18. kesäkuuta 2014 israelilaisessa sairaalassa, jossa hän oli ollut syöpähoidossa.[1]