Vuoden 1978 toinen konklaavi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 1978 toinen konklaavi valitsi katolisen kirkon uudeksi päämieheksi puolalaisen Karol Wojtylan, joka otti paavilliseksi nimekseen Johannes Paavali II.

Vuoden 1978 toinen konklaavi eli paavin valitseva kardinaalien kokous alkoi Sikstuksen kappelissa 14. lokakuuta 1978 ja päättyi 16. lokakuuta samana vuonna. Konklaavissa valittiin seuraaja kuolleelle Johannes Paavali I:lle.

Konklaavin taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaalikollegio oli kokoontunut valitsemaan uutta paavia jo elokuussa 1978, jolloin järjestettiin vuoden 1978 ensimmäinen konklaavi. Tällöin paavinistuimelle oli nostettu italialainen Albino Luciani, joka oli kuitenkin kuollut 33 päivän kuluttua paaviksi tultuaan. Nyt konklaavi oli jälleen kutsuttu koolle valitsemaan uusi johtaja katoliselle kirkolle.

Pääehdokkaat Johannes Paavali I:n seuraajaksi olivat edellisessäkin konklaavissa vahvoilla ollut konservatiivinen Giuseppe Siri sekä tämän vastaehdokas Giovanni Benelli. Myöhemmin kompromissiehdokkaaksi nousi myös vuoden 1978 aikaisemmassa konklaavissa ehdolla ollut 58-vuotias Karol Wojtyla.

Konklaavin kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konklaavin tarkasta kulusta ei ole luotettavaa tietoa, mutta vallitsevan käsityksen mukaan alussa pääehdokkaina olivat Siri ja Benelli. Heistä kumpikaan ei onnistunut saamaan kahden kolmanneksen enemmistöä ja jo ensimmäisenä päivänä konklaavi oli selvillä siitä, että paaviksi olisi valittava kompromissiehdokas. Tosin kerrotaan, että Giuseppe Siri olisi todennäköisesti saanut tarvittavat kaksi kolmannesta kokoon, mikäli hän olisi ottanut vastaehdokkaansa Benellin kardinaalivaltiosihteerikseen.

Kerrotaan että Wienin kardinaaliarkkipiispa Franz König olisi ensimmäisenä ehdottanut kardinaalikollegiossa hyvin nuorta 58-vuotiasta Karol Wojtylaa uudeksi paaviksi. Hän puhui sujuvasti viittä eri kieltä ja oli Johannes Paavali I:stä poiketen todella hyväkuntoinen ja terve. Ensimmäisenä Sirin kannattajat siirtyivät tukemaan Wojtylaa ja kuudennen äänestyskierroksen jälkeen Wojtyla ja Benelli olivat tasoissa. Krakovan kardinaaliarkkipiispa Wojtyla ohitti seuraavassa äänestyksessä Benellin ja kahdeksannen äänestyskierroksen jälkeen hänet valittiin uudeksi paaviksi.