Wasili Hosainoff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wasili Hosainoff (22. maaliskuuta 1850 Salmi11. marraskuuta 1917 Pietari) oli salmilainen kauppias ja kauppaneuvos.

Wasili Hosainoff, alun perin Wasili Feodorinpoika Hosaina, syntyi lampuoti Feodor Kontronpojan ja Marina Jakovlevan perheeseen Salmin Miinalassa. Kymmenvuotiaana Wasili pantiin ortodoksisen kirkon pitämään pappilankouluun, jota hän kävi yhden vuoden. Wasili työskenteli kaksi vuotta Aunuksessa kauppahuone Kutussa ja oppi siellä venäjän taidon käydessään puukauppaa. 18-vuotiaana hän palasi Salmiin ja sai maakauppiasoikeudet vuonna 1872. Hän rakennutti kaupparakennuksen Miinalaan ja pian myös Tulemaan, josta tuli sittemmin Hosainoffien liikevaihdoltaan suurin sekatavarakauppa. Wasililla ja hänen veljillään Mihaililla ja Iivanilla oli kauppa- ja tukkuliike myös Sortavalassa. Tavaravarastoja yhtiöllä oli kahdeksan eri puolilla Laatokkaa, joista Uuksun varastosta muodostettiin myöhemmin kauppa.

Vuonna 1890 veljekset perustivat Salmin ensimmäisen höyrysahan, Tuleman Sahan, Tulemajoen varrelle. Wasili toimi Veljekset Hosainoff yhtiön toimitusjohtajana. Saha paloi 1903 ja veljekset rakennuttivat uuden neliraamisen sahan. Sahan yhteydessä toimi myös mylly. Tämäkin saha paloi ja 1907 rakennettiin jälleen uusi neliraaminen saha, jonka yhteyteen valmistui sähkölaitos. 1912 sahaan lisättiin kaksi raamisahaa ja se oli aikansa modernein saha. Sahakompleksi täydentyi valimolla ja konepajalla. 16. kesäkuuta 1917 saha syttyi palamaan hinaajan piipusta lentäneestä kipinästä ja tuli poltti koko laitoksen sekä kahden vuoden aikana sahatun, 40–50 hehtaarin laajuiselle alalle tapuloidun sahatavaravaraston. Aikalaisten kertoman mukaan joessa olevat tukkilautatkin syttyivät palamaan, talojen kattoja paloi kilometrien päässä palopaikasta ja lähes sata perhettä joutui kodittomaksi.

Ensimmäisen laivansa, ja samalla Laatokan ensimmäisen höyryhinaajan, Rauhan, veljekset hankkivat vuonna 1883. Hosainoffien Tuleman Telakalla valmistettiin suuri määrä puurunkoisia aluksia, enimmäkseen puutavaran kuljetukseen käytettäviä proomuja.

Vuonna 1877 Wasili avioitui Marfa Vasiljevna Nikitinin kanssa, joka oli kauppiaan tytär Vitelestä. Heille syntyi kahdeksan lasta, joista vain kolme eli täysi-ikäisiksi: poika Feodor ja tyttäret Toini ja Anna.

Tuleman Sahan palon jälkeen Wasili lähti veljensä Iivanin kanssa Pietariin neuvottelemaan uuden sahan rakentamisesta ja palovakuutuksista. Matkalla Wasili sairastui ja joutui jäämään Pietariin Iivanin palatessa Salmiin, jossa hän kohta sairastui punatautiin ja kuoli 4. syyskuuta 1917. Wasili tuli sairaana Iivanin hautajaisiin ja palasi sitten Pietariin, jossa hän kuoli syöpään 11.11.1917.

Kauppaneuvoksen arvonimi myönnettiin Wasili Hosainoffille vuonna 1910.