Welf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Welf (myös Guelf, Guelph tai Guelpho) on saksalaista alkuperää oleva eurooppalainen hallitsijasuku. Se on osa Este-sukua, mutta sitä edelsi 800–1000-luvuilla Saksassa vaikuttanut vanhempi Welf-suku. Nykyinen Welf-suku hallitsi Baijeria katkonaisesti vuosien 1070 ja 1180 välillä, ja sen jälkeen Braunschweigin ja Hannoverin ympärille luotuja valtioita vuodesta 1235 aina vuoteen 1918. Welf-suvun tunnetuin haara on Hannover-suku, joka oli myös Ison-Britannian hallitsijasukuna vuosina 1714–1901. Welfin suvusta tuli myös yksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja yksi Venäjän keisarikunnan keisari.

Vanhempi Welf-suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Welfin suku sai nimensä niin sanotulta vanhemmalta Welf-suvulta, jonka juuret olivat 800-luvun Frankkien valtakunnassa. Kysymys vanhemman Welf-suvun alkuperästä on kiistanalainen, sillä nimi Welf oli yleisessä käytössä karolingiaikana.[1] Nimi on alkujaan tarkoittanut koiranpentua.[2] Vanhemman Welf-suvun varhaisin oletettu esi-isä oli 800-luvun alussa Baijerissa elänyt kreivi Welf, jonka tytär Judith nai vuonna 819 frankkilaisen keisarin Ludvig Hurskaan ja toinen tytär Emma Itä-Francian kuninkaan Ludvig Saksalaisen. Judithin ja Emman veljenpoika Conrad (k. n. 876) on oletettu vanhemman Welf-suvun burgundilaisen sukuhaaran esi-isäksi, sillä hänen pojastaan Rudolf I:stä tuli vuonna 888 Burgundin kuningas. Hänen sukunsa hallitsi Burgundia vuoteen 1032. Conradin veli Welf I taas on oletettu suvun svaabialaisen haaran esi-isäksi. Hänen todennäköinen jälkeläisensä kuudennessa polvessa, Svaabian kreivi Welf III sai vuonna 1047 myös Kärntenin herttuan arvon, mutta hänen sukunsa sammui mieslinjalta hänen kuollessaan pojattomana vuonna 1055.[1]

Nykyinen Welf-suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Welf III:n hallitsemat Svaabia ja Kärnten periytyivät hänen siskonsa Kunigundan pojalle Welf IV:lle, jonka isä oli Este-sukuun kuulunut Alberto Azzo II. Nykyinen Welf-suku polveutuu siten Este-suvusta. Welf IV nai Baijerin herttua Otto Nordheimilaisen tyttären, ja keisari Henrik IV antoi hänelle vuonna 1070 Baijerin herttuakunnan, jolloin hänestä tuli Baijerin herttua Welf I.[1][2] Hän peri myös isänsä läänitykset Italiassa.[2]

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Otto IV.

Welfien pitkään jatkunut vihanpito Hohenstaufenin keisarisuvun kanssa sai alkunsa vuonna 1079, jolloin Henrik IV antoi Welfien maihin kuuluneen Svaabian Hohenstaufeneille. Welf I:n pojanpoika Henrik Ylpeä peri apeltaan keisari Lothar III:lta myös Saksin herttuakunnan, mutta uudeksi keisariksi valittu Hohenstaufen-sukuinen Konrad III riisti hänen maansa vuonna 1138, mikä ajoi suvut avoimeen sotaan usean sukupolven ajaksi.[2] Seuraava keisari Fredrik Barbarossa palautti Saksin ja Baijerin Henrik Ylpeän pojalle Henrik Leijonalle, mutta riisti ne uudelleen riitaantumisen jälkeen vuonna 1180.[2][1] Welfien ja Hohenstaufen-keisarien vastakkainasettelu tuli lopulta niin kuuluisaksi, että Italiassa keisaria vastustaneista ja paavia tukeneista kaupunkivaltioista alettiin käyttää nimitystä guelfit Welf-suvun italiankielisen nimen mukaan.[1]

Henrik Leijonan poika Otto IV kohosi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, mutta ei onnistunut perustamaan pysyvää dynastiaa. Henrik Leijonan jäljelle jääneet maat oli jaettu hänen poikiensa kesken, mutta ne yhdistettiin vuonna 1235 Braunschweig-Lüneburgin herttuakunnaksi, jonka keisari Fredrik II tuolloin antoi Otto IV:n veljenpojalle Otto Lapselle.[1][2] Hänestä polveutuneet sukuhaarat hallitsivat Braunschweig-Lüneburgia, siitä lohkottuja pienempiä ruhtinaskuntia ja sen seuraajavaltioita aina 1900-luvun alkuun asti.[2] Niin sanottu vanhempi lüneburgilainen sukuhaara sammui vuonna 1369, joten muut sukuhaarat polveutuivat toisesta, vanhemmasta braunschweigilaisesta sukuhaarasta. Suvun päähaara tunnettiin vuodesta 1569 alkaen nimellä nuorempi Braunschweig-Lüneburg-suku ja toinen jäljelle jäänyt haara vuodesta 1635 nimellä nuorempi Braunschweig-Wolfenbüttel-suku.[3]

Venäjän lyhytaikainen keisari Iivana VI kuului Braunschweig-Wolfenbüttelin sukuhaaraan isänsä puolelta.[1]

Hannover-suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorempaan Braunschweig-Lüneburgin sukuhaaraan kuuluu myös Hannoverin suku. Sitä edustanut Calenbergin ruhtinaskunnan hallitsija Ernst August sai vuonna 1692 vaaliruhtinaan arvon, jolloin syntyi Braunschweig-Lüneburgin vaaliruhtinaskunta (tunnettu myös Hannoverin vaaliruhtinaskuntana). Myös Lüneburgin alue ja Saksi-Lauenberg yhdistettiin siihen vuonna 1705 niitä hallinneen Ernst Augustin veljen Yrjö Vilhelmin kuoltua lapsettomana. Ernst August nai Pfalzin vaaliruhtinas Fredrik V:n tyttären prinsessa Sofian, joka oli samalla Englannin kuningas Jaakko I:n tyttärentytär. Tämän ansiosta Ernst Augustin poika Yrjö I Ludvig valittiin vuonna 1714 Ison-Britannian kuninkaaksi nimellä Yrjö I. Ison-Britannian ja Hannoverin vaaliruhtinaskunnan välille syntyi tämän seurauksena personaaliunioni. Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1814 perustetun Hannoverin kuningaskunnan perustuslaki ei kuitenkaan sallinut kruunun periytymistä naisille, joten kuningas Vilhelm IV:n kuoltua unioni purettiin vuonna 1837, jolloin Ison-Britannian hallitsijaksi tuli Vilhelm IV:n veljentytär Viktoria ja Hannoverin kuninkaaksi Vilhelm IV:n veli Ernst August I. Isossa-Britanniassa kuningatar Viktoria jäi suvun viimeiseksi hallitsijaksi, sillä hänen jälkeläistensä katsotaan kuuluvan hänen puolisonsa Albertin edustamaan Saksi-Coburg-Gothan sukuun.[4]

Preussi valloitti Hannoverin kuningaskunnan vuonna 1866. Sen kanssa samaan aikaan perustettu Braunschweigin herttuakunta sen sijaan säilyi itsehallinnollisena osana Saksan keisarikuntaa. Herttuakuntaa hallinnut Braunschweig-Wolfenbüttel-suku sammui vuonna 1884, jolloin herttuan arvo periytyi Welfien viimeiselle jäljellä olleelle sukuhaaralle eli Hannover-suvulle, mutta valloitetun Hannoverin kruununtavoittelijalta Ernst Augustilta kiellettiin valtaannousu Braunschweigissa poikkeuslailla. Braunschweigin valtaistuin annettiin lopulta vuonna 1913 hänen pojalleen Ernst Augustille, joka oli samana vuonna mennyt naimisiin Saksan keisari Vilhelm II:n tyttären Viktoria Luisen kanssa. Suvun viimeiseksi hallitsijaksi jäänyt Ernst August joutui luopumaan kruunusta vuoden 1918 vallankumouksen yhteydessä.[2][1]

Suvun nykyisistä jäsenistä tunnetuin lienee Hannoverin prinssi Ernst August (s. 1954).

  1. a b c d e f g h Welf Dynasty (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.10.2017.
  2. a b c d e f g h Nordisk familjebok (1921), s. 1066–1067 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.10.2017.
  3. Nordisk familjebok (1905), s. 43–44 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.10.2017.
  4. Nordisk familjebok (1909), s. 1395–1396 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.10.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]