Werner Rathmayr

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Itävalta
Miesten mäkihyppy
Nuorten MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Štrbské Pleso 1990 joukkuemäki

Werner Rathmayr (s. 26. tammikuuta 1972 Linz, Itävalta) on itävaltalainen, 1990-luvun alkupuolella maailman huippuihin kuulunut mäkihyppääjä.

Hän osallistui ensimmäisen kerran maailmancupin osakilpailuun Keski-Euroopan mäkiviikolla 1989–1990 karsiutuen Innsbruckin ja Bischofshofenin kilpailuista. Joulukuussa 1990 Rathmayr selvitti tiensä karsinnasta kilpailuun Sapporon normaalimäessä, mutta ei päässyt toiselle kilpailukierrokselle. Seuraavana päivänä kilpailtiin suurmäessä, jossa hän sijoittui 30:nneksi.

Rathmayr voitti ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Sapporon normaalimäessä joulukuussa 1991, vuosi ensimmäisen kilpailunsa jälkeen. Normaalimäen voiton seuraksi tuli seuraavana päivänä myös suurmäen voitto. Joulukuun lopussa käynnistyi Keski-Euroopan mäkiviikko Saksan Oberstdorfissa, jonka kisan Toni Nieminen voitti ennen Rathmayria. Mäkiviikko jatkui Garmischissa, jossa Rathmayr sijoittui yhdeksänneksi. Innsbruckin kilpailussa sijoitus oli neljäs ja Bischofshofenissa jälleen yhdeksäs. Rathmayr oli mäkiviikon loppupisteissä kolmas Niemisen ja maanmiehensä Martin Höllwarthin jälkeen.

Kausi jatkui Rathmayrin kohdalla kahdella osakilpailuvoitolla ja kahdella palkintokorokepaikalla. Vaikka hän johti maailmancupia ennen Albertvillen talviolympialaisia, ei hän päässyt olympialaisissa kilpailemaan. Normaalimäkeen Itävalta valitsi neljä paremmin harjoituksissa hypännyttä miestä, ja kun Rathmayria ei valittu joukkuemäen kilpailuunkaan, lähti hän kesken kisojen kotiin.[1] Olympialaisten jälkeen hän menetti maailmancupin johtonsa olympiavoittaja Toni Niemiselle ja sijoittui cupin loppupisteissä toiseksi.

Seuraava maailmancup-kausi 1992-1993 alkoi Ruotsin Falunista, jonka molemmat osakilpailut Rathmayr voitti. Falunin jälkeen hän oli vielä Ruhpoldingissa toinen sekä molemmissa Sapporon kilpailuissa myös toinen, joista suurmäen toinen tila jäi hänen uransa viimeiseksi palkintokorokepaikakseen. Kauden loppupisteissä Rathmayr oli neljäs 171 pisteellään.

Viimeisen maailmancupin osakilpailunsa Rathmayr hyppäsi helmikuussa 1997. Urallaan hän voitti 6 osakilpailua ja oli yhteensä 12 kertaa kolmen parhaan joukossa. Hän osallistui kaksiin lentomäen maailmanmestaruuskilpailuihin, joissa sijoitukset olivat 18:s Tšekin Harrachovissa 1992 ja 24:s Slovenian Planicassa 1994.

  1. STT: Rathmayr lähti kotiin. Turun Sanomat, 15.2.1992, s. 23.