Wild Target

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wild Target
Ohjaaja Jonathan Lynn
Käsikirjoittaja Lucinda Coxon
Tuottaja
  • Martin Pope
  • Michael Rose
Säveltäjä Michael Price
Kuvaaja David Johnson
Leikkaaja Michael Parker
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 18. kesäkuuta 2010 (UK)
Kesto 98 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 8 miljoonaa puntaa
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Wild Target on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka ohjasi Jonathan Lynn.[1] Se perustuu ranskalaiseen vuoden 1993 elokuvaan Cible émouvante.[1] Elokuvan käsikirjoitti Lucinda Coxon ja sen tuottivat Martin Rope ja Michael Rose.[2] Elokuvan kuvaukset alkoivat 16. syyskuuta 2008 Lontoon keskustassa ja myöhemmin sitä kuvattiin myös Mansaarella.[1] Elokuvan pääosissa nähdään Bill Nighy, Emily Blunt, Rupert Grint sekä Eileen Atkins.

Victor Maynard (Bill Nighy) on keski-ikäinen kyvykäs ammattitappaja. Hän suorittaa tapponsa nopeasti ja armotta. Hänet palkataan tappamaan Rose-niminen ammattivaras, (Emily Blunt), tämän varastettua 900 tuhatta puntaa liikemies Fergusonilta (Rupert Everett). Rose osoittautuu hankalaksi tapoksi, ja Victor epäonnistuu monta kertaa. Hän ei ole koskaan ennen epäonnistunut tapoissaan ja siksipä hänen äitinsä Louisa (Eileen Atkins) on tästä surullinen ja kehottaa Victoria tekemään tappo ilmaiseksi.

Victor jäljittää Rosen ja on valmiina tappamaan tämän, mutta näkee toisen tappajan ase kohotettuna kohti Rosea. Victor ampuu toisen tappajan ja pakenee paikalta Rosen kanssa autolla. Matkalla pois autoparkista, he törmäävät Tonyyn (Rupert Grint) ja ottavat tämän kyytiin. Ferguson ja tämän kätyrit jahtaavat heitä ja asettautuvat tietämättään samaan hotelliin Victorin, Rosen ja Tonyn kanssa. Fergusonin kätyri yrittää hukuttaa Tonyn tämän ollessa kylvyssä, mutta Tony pääsee pois ja ampuu tätä. Victor, Rose ja Tony pakenevat hotellilta ja menevät kohti Victorin lapsuudenkotia. Victor ottaa Tonyn oppipojakseen ja valehtelee olevansa yksityisetsivä. Lopulta Rose saa selville, ettei Victor olekaan mikään yksityisetsivä ja että hänet oli palkattu tappamaan Rose. Rose lähtee, mutta Tony jää silti Victorin kanssa. Elokuvan loppuhuipennuksessa toinen ammattitappaja yrittää tappaa kaikki kolme, mutta ampuu vanhalla aseella, joka on jumittunut niin, että laukaus epäonnistuu ja ase laukeaa tappaen ampujansa.

Kolme vuotta myöhemmin Victor ja Rose ovat naimisissa ja ovat saaneet tyttären. Tony asuu heidän luonaan ja on myös ammattitappaja.

 Bill Nighy  Victor Maynard  
 Emily Blunt  Rose  
 Rupert Grint  Tony  
 Eileen Atkins  Louisa  
 Rupert Everett  Ferguson  
 Martin Freeman  Dixon  
 Gregor Fisher  Mike  
 Geoff Bell  Fabian  
  1. a b c Jonathan Lynn's official website jonathanlynn.com. Arkistoitu 7.9.2008. Viitattu 23. maaliskuuta 2011. (englanniksi)
  2. Dawtrey, Adam: CinemaNX boards trio, Titles are 'Chico,' 'Target,' Heartless' Variety. 18.5.2008. Arkistoitu 21.12.2008. Viitattu 23.3.2011. (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]