Willi Apel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sivu yhdestä Willi Apelin kirjoista

Willi Apel (10. lokakuuta 1893 Konitz14. maaliskuuta 1988) oli saksalaissyntyinen, Yhdysvaltoihin muuttanut musiikkitieteilijä.[1][2]

Apel opiskeli Bonnin ja Münchenin yliopistoissa. Vuonna 1936 hän väitteli tohtoriksi Berliinin yliopistossa. Apel muutti Yhdysvaltoihin, liittyi Indianan yliopiston (Bloomington) Jacobs School of Musicin henkilökuntaan ja sai vuonna 1950 nimityksen musiikin professoriksi. Apelista tuli emeritusprofessori 70 vuoden iän saavuttamisen myötä vuonna 1963, mutta hän jatkoi opetuksen antamista vielä vuoteen 1970. Vuonna 1972 hän sai Indianan yliopiston musiikin kunniatohtorin arvon. Lisäksi hänelle myönsi kunniatohtorin arvon Padovan yliopisto vuonna 1982.[1]

Apel toimitti Harvard Dictionary of Musicin ensimmäiset painokset. Hän toimitti myös teoksen Historical Anthology of Music. Hänen kirjoittamiensa teosten joukkoon kuuluu muun muassa French Secular Music of the Late Fourteenth Century.[1] Apel valittiin American Musicological Societyn kunniajäseneksi vuonna 1971.[3] Indianan yliiopisto myöntää valituille opiskelijoille vanhan musiikin Willi Apel -stipendejä.[1]

  1. a b c d Willi Apel Early Music Endowment Fund Indiana University Bloomington, viitattu 15.11.2023
  2. Willi Apel Schott Music, viitattu 15.11.2023
  3. AMS Administration American Musicological Society, viitattu 15.11.2023