Wimbledonin tennisturnaus 2019

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wimbledonin tennisturnaus 2019
Päivämäärä:   1.–14. heinäkuuta
Vuosikerta:   133.
Wimbledonin tennisturnaus
 < 2018 2020 > 

Wimbledonin tennisturnaus 2019 pelattiin 1.–14. heinäkuuta 2019 Wimbledonissa, Lontoossa. Se oli kaikkiaan 133. Wimbledonin tennisturnaus ja vuoden kolmas Grand Slam -turnaus.

Sijoitetut pelaajat julkistettiin 26. kesäkuuta 2019.[1]

Novak Đoković voitti miesten kaksinpeliturnauksen toisen kerran peräkkäin. Hän voitti ennätyspitkässä loppuottelussa Roger Federerin luvuin 7–6(7–5), 1–6, 7–6(7–4), 4–6, 13–12(7–3). 4 tuntia ja 57 minuuttia kestänyt ottelu on kaikkien aikojen pisin kaksinpelifinaali Wimbledonissa ja toiseksi pisin loppuottelu Grand Slam -historiassa.[2]

Simona Halep voitti naisten kaksinpelin loppuottelussa Serena Williamsin, ja saavutti uransa ensimmäisen Wimbledonin mestaruuden.[3]

Sijoitetut pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten kaksinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: miesten kaksinpeli
  1. Serbia Novak Đoković (mestari)
  2. Sveitsi Roger Federer (loppuottelu)
  3. Espanja Rafael Nadal (välierät)
  4. Etelä-Afrikka Kevin Anderson (3. kierros)
  5. Itävalta Dominic Thiem (1. kierros)
  6. Saksa Alexander Zverev (1. kierros)
  7. Kreikka Stéfanos Tsitsipás (1. kierros)
  8. Japani Kei Nishikori (puolivälierät)
  9. Yhdysvallat John Isner (2. kierros)
  10. Venäjä Karen Hatšanov (3. kierros)
  11. Venäjä Daniil Medvedev (3. kierros)
  12. Italia Fabio Fognini (3. kierros)
  13. Kroatia Marin Čilić (2. kierros)
  14. Kroatia Borna Ćorić (vetäytyi)
  15. Kanada Milos Raonic (4. kierros)
  16. Ranska Gaël Monfils (1. kierros, luovutus)
  17. Italia Matteo Berrettini (4. kierros)
  18. Georgia Nikoloz Basilashvili (2. kierros)
  19. Kanada Félix Auger-Aliassime (3. kierros)
  20. Ranska Gilles Simon (2. kierros)
  21. Belgia David Goffin (puolivälierät)
  22. Sveitsi Stanislas Wawrinka (2. kierros)
  23. Espanja Roberto Bautista Agut (välierät)
  24. Argentiina Diego Schwartzman (3. kierros)
  25. Australia Alex de Minaur (2. kierros)
  26. Argentiina Guido Pella (puolivälierät)
  27. Ranska Lucas Pouille (3. kierros)
  28. Ranska Benoît Paire (4. kierros)
  29. Kanada Denis Shapovalov (1. kierros)
  30. Iso-Britannia Kyle Edmund (2. kierros)
  31. Serbia Laslo Đere (2. kierros)
  32. Serbia Dušan Lajović (1. kierros)
  33. Saksa Jan-Lennard Struff (3. kierros)

Naisten kaksinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: naisten kaksinpeli
  1. Australia Ashleigh Barty (4. kierros)
  2. Japani Naomi Ōsaka (1. kierros)
  3. Tšekki Karolína Plíšková (4. kierros)
  4. Alankomaat Kiki Bertens (3. kierros)
  5. Saksa Angelique Kerber (2. kierros)
  6. Tšekki Petra Kvitová (4. kierros)
  7. Romania Simona Halep (mestari)
  8. Ukraina Elina Svitolina (välierät)
  9. Yhdysvallat Sloane Stephens (3. kierros)
  10. Valko-Venäjä Aryna Sabalenka (1. kierros)
  11. Yhdysvallat Serena Williams (loppuottelu)
  12. Latvia Anastasija Sevastova (2. kierros)
  13. Sveitsi Belinda Bencic (3. kierros)
  14. Tanska Caroline Wozniacki (3. kierros)
  15. Kiina Wang Qiang (3. kierros)
  16. Tšekki Markéta Vondroušová (1. kierros)
  17. Yhdysvallat Madison Keys (2. kierros)
  18. Saksa Julia Görges (3. kierros)
  19. Iso-Britannia Johanna Konta (puolivälierät)
  20. Viro Anett Kontaveit (3. kierros)
  21. Belgia Elise Mertens (4. kierros)
  22. Kroatia Donna Vekić (1. kierros)
  23. Ranska Caroline Garcia (1. kierros)
  24. Kroatia Petra Martić (4. kierros)
  25. Yhdysvallat Amanda Anisimova (2. kierros)
  26. Espanja Garbiñe Muguruza (1. kierros)
  27. Yhdysvallat Sofia Kenin (2. kierros)
  28. Kiinan Taipei Hsieh Su-wei (3. kierros)
  29. Venäjä Darja Kasatkina (1. kierros)
  30. Espanja Carla Suárez Navarro (4. kierros)
  31. Kreikka María Sákkari (3. kierros)
  32. Ukraina Lesja Tsurenko (1. kierros)

Miesten nelinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: miesten nelinpeli
  1. Puola Łukasz Kubot / Brasilia Marcelo Melo (puolivälierät)
  2. Kolumbia Juan Sebastián Cabal / Kolumbia Robert Farah (mestarit)
  3. Etelä-Afrikka Raven Klaasen / Uusi-Seelanti Michael Venus (välierät)
  4. Kroatia Mate Pavić / Brasilia Bruno Soares (2. kierros)
  5. Alankomaat Jean-Julien Rojer / Romania Horia Tecău (puolivälierät)
  6. Kroatia Nikola Mektić / Kroatia Franko Škugor (3. kierros)
  7. Yhdysvallat Bob Bryan / Yhdysvallat Mike Bryan (3. kierros)
  8. Suomi Henri Kontinen / Australia John Peers (puolivälierät)
  9. Argentiina Máximo González / Argentiina Horacio Zeballos (3. kierros, luovutus)
  10. Iso-Britannia Jamie Murray / Iso-Britannia Neal Skupski (1. kierros)
  11. Ranska Nicolas Mahut / Ranska Édouard Roger-Vasselin (loppuottelu)
  12. Yhdysvallat Rajeev Ram / Iso-Britannia Joe Salisbury (3. kierros)
  13. Saksa Kevin Krawietz / Saksa Andreas Mies (1. kierros)
  14. Itävalta Oliver Marach / Itävalta Jürgen Melzer (2. kierros)
  15. Iso-Britannia Dominic Inglot / Yhdysvallat Austin Krajicek (1. kierros)
  16. Alankomaat Robin Haase / Tanska Frederik Nielsen (3. kierros)

Naisten nelinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: naisten nelinpeli
  1. Unkari Tímea Babos / Ranska Kristina Mladenovic (välierät)
  2. Tšekki Barbora Krejčíková / Tšekki Kateřina Siniaková (välierät)
  3. Kiinan Taipei Hsieh Su-wei / Tšekki Barbora Strýcová (mestarit)
  4. Kanada Gabriela Dabrowski / Kiina Xu Yifan (loppuottelu)
  5. Australia Samantha Stosur / Kiina Zhang Shuai (2. kierros)
  6. Belgia Elise Mertens / Valko-Venäjä Aryna Sabalenka (puolivälierät)
  7. Yhdysvallat Nicole Melichar / Tšekki Květa Peschke (puolivälierät)
  8. Saksa Anna-Lena Grönefeld / Alankomaat Demi Schuurs (puolivälierät)
  9. Kiinan Taipei Chan Hao-ching / Kiinan Taipei Latisha Chan (3. kierros)
  10. Valko-Venäjä Viktoryja Azarenka / Australia Ashleigh Barty (3. kierros, vetäytyi)
  11. Tšekki Lucie Hradecká / Slovenia Andreja Klepač (1. kierros)
  12. Belgia Kirsten Flipkens / Ruotsi Johanna Larsson (2. kierros)
  13. Kiina Duan Yingying / Kiina Zheng Saisai (3. kierros)
  14. Venäjä Veronika Kudermetova / Latvia Jeļena Ostapenko (1. kierros)
  15. Romania Irina-Camelia Begu / Romania Monica Niculescu (3. kierros)
  16. Yhdysvallat Raquel Atawo / Ukraina Ljudmyla Kitšenok (2. kierros)

Sekanelinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: sekanelinpeli
  1. Brasilia Bruno Soares / Yhdysvallat Nicole Melichar (puolivälierät)
  2. Alankomaat Jean-Julien Rojer / Alankomaat Demi Schuurs (2. kierros)
  3. Kroatia Mate Pavić / Kanada Gabriela Dabrowski (3. kierros)
  4. Australia John Peers / Kiina Zhang Shuai (3. kierros)
  5. Alankomaat Wesley Koolhof / Tšekki Květa Peschke (välierät)
  6. Kroatia Nikola Mektić / Puola Alicja Rosolska (3. kierros)
  7. Argentiina Máximo González / Kiina Xu Yifan (vetäytyi)
  8. Kroatia Ivan Dodig / Kiinan Taipei Latisha Chan (mestarit)
  9. Iso-Britannia Neal Skupski / Kiinan Taipei Chan Hao-ching (2. kierros)
  10. Uusi-Seelanti Michael Venus / Slovenia Katarina Srebotnik (2. kierros)
  11. Ranska Édouard Roger-Vasselin / Slovenia Andreja Klepač (3. kierros)
  12. Kroatia Franko Škugor / Romania Raluca Olaru (puolivälierät)
  13. Intia Rohan Bopanna / Valko-Venäjä Aryna Sabalenka (2. kierros)
  14. Ranska Fabrice Martin / Yhdysvallat Raquel Atawo (2. kierros)
  15. Tšekki Roman Jebavý / Tšekki Lucie Hradecká (vetäytyi)
  16. Intia Divij Sharan / Kiina Duan Yingying (2. kierros)


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]