Wu Man

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wu Man esiintymässä WOMAD-tapahtumassa vuonna 2011

Wu Man (kiin.: 吴蛮; pinyin: Wú Mán;[1] s. 2. tammikuuta 1963[2] Hangzhou[3]) on kiinalainen pipansoittaja.[2]

Wu pääsi 13-vuotiaana Pekingin keskusmusiikkikonservatorioon, jossa hän opiskeli Lin Shichengin, Kuang Yuzhongin, Chen Zeminin ja Liu Dehain johdolla. Hän pääsi oppilaitoksessa ensimmäiseksi maisterinarvon pipansoitossa suorittaneeksi.[3] Hän sai myös ensipalkinnon ensimmäisessä Kansallisessa akateemisessa kiinalaisten soitinten kilpailussa.[2] Wu tutustui ensimmäisen kerran länsimaiseen klassiseen musiikkiin vuonna 1979 kuullessaan Seiji Ozawan johtaman Bostonin sinfoniaorkesterin esiintymisen Pekingissä. Vuonna 1980 hän osallistui viulisti Isaac Sternin pitämälle avoimelle mestarikurssille, ja vuonna 1985 hän teki ensimmäisen vierailunsa Yhdysvaltoihin Kiinan nuorisotaideryhmän jäsenenä. Wu muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1990 ja asettui Kaliforniaan.[3]

Wu on kantaesittänyt monia uusia teoksia pipalle. Hän on tulkinnut sellaisten säveltäjien kuin Tan Dunin, Philip Glassin, Lou Harrisonin, Terry Rileyn, Bright Shengin, Chen Yin ja Zhao Jipingin musiikkia. Hänen pitämiään esityksiä varten on myös laadittu konserttoja, joissa soolosoittimena on käytetty pipaa. Wu on tehnyt esiintymisiä monilla kansainvälisillä festivaaleilla ja keskeisissä konserttisaleissa. Orkestereita, joiden kanssa hän on esiintynyt, ovat olleet muiden muassa Bostonin sinfoniaorkesteri, Chicagon sinfoniaorkesteri, Seattlen sinfoniaorkesteri, Los Angelesin filharmonikot ja Moskovan solistit. 1990-luvun alkupuolella Wu aloitti yhteistyön Kronos Quartetin kanssa.[3] Hän on Silk Road Ensemblen perustajajäsen[3] ja tehnyt yhteistyötä myös New York New Music Consortin kanssa.[2] Wu esiintyi ensimmäisenä kiinalaisena artistina Valkoisessa talossa[3] Yo-Yo Man kanssa; Yo-Yo Ma valitsi hänet Toronton kaupungin Glenn Gould Protégé Prizen saajaksi.[2] Wulle on lisäksi myönnetty ensimmäisenä kiinalaisena kansanmuusikkona United States Artistsin stipendi vuonna 2008. Musical America nimesi hänet vuonna 2013 "vuoden instrumentalistiksi".[3] Grammy-ehdokkuudet Wulle toivat albumi Our World In Song ja tulkinta Lou Harrisonin pipakonsertosta.[4] Silk Road Ensemblen jäsenenä Wu oli Yo-Yo Man kanssa mukana soittamassa albumilla Sing Me Home (Sony Music Masterworks), josta myönnettiin parhaan maailmanmusiikkialbumin Grammy-palkinto.[3][5]

Wu sai vuonna 2015 nimitykset Pekingin keskusmusiikkikonservatorion, Xi’anin musiikkikonservatorion ja Zhejiangin musiikkikonservatorion vierailevaksi professoriksi. Xi’anin musiikkikonservatoriossa hän on toiminut Xi’anin Silkkitien musiikkifestivaalin taiteellisena johtajana.[3]

  1. 吴蛮简介 wumanpipa.org. Viitattu 12.6.2022. (kiinaksi)
  2. a b c d e Wu Man AllMusic
  3. a b c d e f g h i Wu Man New West Symphony
  4. Wu Man Grammy Awards
  5. Best World Music Album Grammy Award Goes to Yo-Yo Ma & The Silk Road Ensemble World Music Central