A (Jethro Tullin albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
A
Jethro Tull
Studioalbumin A kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  kesä 1980
 Julkaistu 29. elokuuta 1980 (UK)
1. syyskuuta 1980 (US)
 Tuottaja(t) Ian Anderson & Robin Black
 Tyylilaji elektroninen musiikki
progressiivinen rock
 Kesto 42.48
 Levy-yhtiö Island Records (UK)
Chrysalis (US)
Listasijoitukset

Yhdistynyt kuningaskunta #25
Yhdysvallat #30

Jethro Tullin muut julkaisut
Stormwatch
1979
A
1980
Broadsword and the Beast
1982

A on Jethro Tullin albumi vuodelta 1980. Nimi tulee masternauhalaatikoihin merkityistä ”A”-kirjaimista; albumi oli alun perin Ian Andersonin sooloprojekti (A=Anderson). Albumilla yhtye otti täysin uuden suunnan kohti elektronista ja syntetisaattoripainotteista rockia luovien pois aiempien levyjen folk rock -vaikutteista.

Yhtyeen päätettyä Stormwatch-kiertueen keväällä 1980 pitkäaikainen rumpali Barriemore Barlow jätti yhtyeen vedoten kyllästymiseen ja pitkien kiertueiden rasituksiin. Sen lisäksi kosketinsoittajat John Evan ja David Palmer suunnittelivat omaa klassiseen musiikkiin perustuvaa projektiaan. Tällöin myös Ian Anderson päätti alkaa tehdä ensimmäistä sooloalbumiaan, joka tulisi musiikkisuunnaltaan poikkeamaan viimeisimmistä Tull-albumeista. Anderson oli kiinnostunut syntetisaattorien ja muiden elektronisten äänien mahdollisuuksista ja halusi kokeilla näitä albumillaan.

Tull-miehistä mukaan tuli aluksi vain basisti Dave Pegg ja muut muusikot olivat englantilainen kosketinsoittaja-viulisti ja syntetisaattorispesialisti Eddie Jobson ja amerikkalainen studiorumpali Mark Craney. Alun perin kitaristi Martin Barren oli tarkoitus soittaa vain parilla raidalla, mutta hän päätyi lopulta soittamaan koko albumin kitaraosuudet.

Levy-yhtiön painostuksesta albumi julkaistiin kuitenkin Jethro Tullin nimen alla, ja levyn tehnyt kokoonpano lähti promotoimaan albumia maailmankiertueella. Lehdistölle lähetetty tiedote kertoi virheellisesti, että Evan, Palmer ja Barlow olisi erotettu yhtyeestä ja korvattu uusilla jäsenillä, vaikka näin ei ollut. Miehet närkästyivät asiasta ja syyttivät tästä Andersonia, eivätkä Evan ja Palmer enää palanneet myöhemmin yhtyeeseen.

  1. "Crossfire" – 3:55
  2. "Fylingdale Flyer" – 4:35
  3. "Working John, Working Joe" – 5:04
  4. "Black Sunday" – 6:35
  5. "Protect and Survive" – 3:36
  6. "Batteries Not Included" – 3:52
  7. "Uniform" – 3:34
  8. "4.W.D. (Low Ratio)" – 3:42
  9. "The Pine Marten's Jig" – 3:28
  10. "And Further On" – 4:21

Kaikki kappaleet Ian Anderson. Vuoden 2004 remasteroitu versio sisältää bonuksena Slipstream-videon DVD-version.

  • A-albumin remasteroidun version tekstiliite