Agustín de Iturbide

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Agustín I.

Agustín Cosme Damián de Iturbide y Arámburu (27. syyskuuta 178319. heinäkuuta 1824) oli meksikolainen maanomistaja, itsenäisyystaistelija, poliitikko ja Meksikon ensimmäisen keisarikunnan ainoa keisari. Hän hallitsi Meksikoa nimellä Agustín I vuosina 18221823.

Meksikon itsenäistyttyä konservatiivit halusivat maasta kuningaskunnan Euroopan maiden tapaan. Yksikään eurooppalaisista kuningassuvuista ei kuitenkaan suostunut lähettämään meksikolaisille hallitsijaa, sillä uuden valtion asema sen entiseen emämaahan, Espanjaan nähden oli vielä epävarma. Näin päädyttiin etsimään johtajaa Meksikon sisältä, ja konservatiivit ja armeija tukivat sotilasjohtajana kunnostautunutta Iturbidea.

Tämä kieltäytyi aluksi keisarin virasta, koska katsoi olevansa liian alhaista syntyperää. Kuitenkin jo seuraavana päivänä kongressi äänesti hänestä hallitsijan äänin 77–15, ja Iturbide kruunattiin Meksikon keisariksi 21. heinäkuuta 1822.

Hallitsijana Agustín I oli ankaran militaristinen ja teloitutti surutta vastustajansa. Tämä herätti kasvavaa närkästystä meksikolaisissa. Vuonna 1823 ryhmä maakuntien kuvernöörejä ja sotilasjohtajia, muun muassa Guadalupe Victoria ja Antonio López de Santa Anna, kokosivatkin julistuksen, jossa vaadittiin Agustínin eroa ja Meksikon muuttamista tasavallaksi.

Agustín de Iturbiden "Julistus maailmalle" (Manifiesto al mundo de Agustín de Iturbide) on de Iturbiden kirjoittama käsikirjoitus, joka löytyi hänen paitansa ja vyönauhansa välistä hänen teloituksensa jälkeen. Käsikirjoitus on tahriintunut de Iturbiden vereen.

Valtakauden päätös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agustín I taipui painostuksen alla ja luopui kruunustaan 19. maaliskuuta 1823. Valtio tarjosi Iturbidelle eläkkeen, ja hän matkasi ensin Italiaan ja sieltä Lontooseen, jossa julkaisi omaelämäkerran keisarikaudestaan. Agustín ei ollut kuitenkaan tyytyväinen eloonsa Euroopassa ja päätti palata kotimaahansa, joka oli ajautunut hyvin epävakaaseen tilaan.

Meksikon hallitus oli julistanut Iturbiden uhkaksi valtiolle ja teloitettavaksi, mikäli hänet tavattaisiin Meksikon maaperällä. Agustín oli tästä tietämätön ja nousi maihin Soto la Marinassa, Tamaulipasissa 15. heinäkuuta 1824. Hänet pidätettiin välittömästi ja ammuttiin muutaman päivän päästä.

  • Agustín Iturbide avioitui helmikuussa 1805, ja hänellä oli vaimonsa kanssa kaikkiaan kymmenen lasta.
  • Maksimilian I, Meksikon toinen ja toistaiseksi viimeinen keisari, adoptoi Agustín Iturbiden pojanpojan Agustín de Iturbide y Greenin ja nimesi tämän seuraajakseen vuonna 1865.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.