Akateeminen vartti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akateeminen vartti on Pohjoismaiden, Saksan, Sveitsin ja Ison-Britannian yliopistoissa vanhastaan noudatettu käytäntö, jonka mukaan luennot alkavat viisitoista minuuttia yli tasatunnin.

Tavan historia liittyy siihen, että aikoinaan yksittäisillä henkilöillä ei ollut omaa kelloa. Kun kaupungeissa oli kuitenkin tornikellot, jotka löivät tasatunnit, osattiin tämän lyönnin perusteella kokoontua luennolle noin viisitoista minuuttia myöhemmin. Historiallisesti tämä tapa on kotoisin keskiajalta, jolloin yleisesti oli tapana kokoontua tuo ”vartti” myöhässä juuri yllä kuvatusta syystä.

Laajemmassa mielessä akateemisella vartilla voidaan tarkoittaa muissakin yhteyksissä noudatettua käytäntöä, että tilaisuudet alkavat viisitoista minuuttia ilmoitetun ajankohdan jälkeen. Akateeminen vartti sisältyy tilaisuuksiin yleensä, kun alkamisajankohta on ilmoitettu esimerkiksi ”kello 14” eikä ”kello 14.00”.

Akateeminen Wartti on puolestaan Helsingissä järjestettävä korkeakouluopiskelijoiden leikkimielinen viestijuoksu, jossa 15 minuutin aikana joukkueet pyrkivät etenemään mahdollisimman pitkälle.[1]