Aleksei Vojevodin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Venäjä
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Ateena 2004 50 km kävely
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 50 km kävely

Aleksei Nikolajevitš Vojevodin (ven. Алексей Николаевич Воеводин, s. 9. elokuuta 1970) on venäläinen kävelijä, jonka päämatka on 50 kilometrin kävely.

Vojevodin osallistui ensimmäisiin arvokisoihinsa Göteborgin MM-kisoissa 1995, jolloin hän sijoittui 50 kilometrin kävelyssä viidenneksitoista. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenan MM-kisoissa hän oli kymmenes. Vuonna 1999 hän sijoittui kävelyn maailmancupissa kolmanneksikymmenenneksi. 2002 hän voitti EM-hopeaa Münchenin EM-kisoissa ajalla 3.40,16 ja voitti myöhemmin samana vuonna maailmancupin. Vojevodin oli seuraavana vuonna Euroopan cupissa toinen ja Pariisin MM-kisoissa neljäs ajalla 3.38,01. 2004 hän uusi kävelyn maailmancupin voittonsa ja voitti olympiapronssia Ateenan olympialaisista. Helsingin MM-kisoissa 2005 hän oli toinen.

Syyskuussa 2008 Venäjän yleisurheiluliitto langetti Vojevodinille kahden vuoden kilpailukiellon EPOn käytöstä.[1]

  • 20 000 metrin kävely: 1.22.55,0 (2001)
  • 20 kilometrin kävely: 1.19.31 (1998)
  • 30 kilometrin kävely: 2.05.18 (2004)
  • 35 kilometrin kävely: 2.26.25 (2004)
  • 50 kilometrin kävely: 3.38,01 (2003)
  1. Viisi venäläistä kävelijää kilpailukieltoon Helsingin Sanomat. 23.9.2008. Arkistoitu 25.9.2008. Viitattu 26.9.2008.