Amir Abrashi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amir Abrashi maaliskuussa 2016.

Amir Malush Abrashi (s. 27. maaliskuuta 1990 Bischofszell, Sveitsi) on sveitsiläis-albanialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja.[1][2] Hän on pituudeltaan 170-senttimetrinen. Hän edustaa Sveitsin Superliigassa pelaavaa Grasshoppersia ja on pelannut Sveitsin lisäksi Saksassa.[1]

Abrashi edusti Sveitsissä Winterthuria ja Grasshoppersia. Kesällä 2015 hän siirtyi saksalaisseura SC Freiburgiin, joka tuolloin pelasi 2. Bundesliigassa mutta nousi vuonna 2016 Bundesliigaan. Abrashi pelasi kauden 2020–2021 loppuun mennessä Bundesliigassa 61 ottelua ja teki niissä yhden maalin. Hän pelasi tammi-kesäkuussa 2021 lainalla sveitsiläisseura Baselissa ja siirtyi sitten Grasshoppersiin. Hän on kauden 2023–2024 loppuun mennessä pelannut Sveitsin Superliigassa Baselissa ja Grasshoppersissa yhteensä 219 ottelua ja tehnyt niissä kuusi maalia.[1]

Abrashi pelasi Sveitsin nuorisomaajoukkueissa ja edusti Sveitsiä myös Lontoon olympialaisissa 2012. Vuodesta 2013 hän on edustanut Albanian maajoukkuetta, jossa hän on pelannut kesäkuun 10.päivään 2024 mennessä 50 maaottelua ja tehnyt yhden maalin maaliskuussa 2019 EM-karsintaottelussa Andorraa vastaan. EM-kilpailuissa 2016 hän pelasi Albanian kaikki kolme ottelua alusta loppuun.[1]

  1. a b c d Amir Abrashi Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Amir Abrashi Players. BD Futbol. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.