Antaa soittaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antaa soittaa
Studioalbumin Antaa soittaa kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Harasoo-studio, Tampere, 1990–1991
 Julkaistu 15. toukokuuta 1991[1]
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Jani Viitanen
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 44.32
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut julkaisut
Toinen puoliaika
1989
Antaa soittaa
1991
Tänä yönä
1992

Antaa soittaa on vuonna 1991 ilmestynyt Yön seitsemäs studioalbumi. Se on yhtyeen ensimmäinen levy alkuvuodesta 1990 tapahtuneen hajoamisen jälkeen, jolloin alkuperäisjäsenet Juha Rauäng ja Veikko Lehtiranta lähtivät Yöstä. Uusina jäseninä ovat mukana basisti Jesu Hämäläinen ja rumpali Frogley eli Jukka Mänty-Sorvari. Singleinä levyltä julkaistiin kappaleet Vie mut minne vaan sekä Viivy aamukuuteen.

Olli Lindholmin erotettua talvella 1990 yhtyeestä Juha Rauängin ja Veikko Lehtirannan sekä kitaristi Juha Mielosen, oli hänen tarkoituksenaan koota Jani Viitasen kanssa uusi kokoonpano, joka tekisi vielä yhden levyn. Tämän jälkeen yhtyeen soittokamat, valot ja keikkabussi myytäisiin ja Yö lopettaisi toimintansa. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, koska yhtyeen kirjanpitäjä ilmoitti verovelkaa olevan yli 100 000 markkaa, jonka vuoksi Yön oli vielä aiheellista jatkaa. Yhtye oli velkaa myös levy-yhtiölleen Poko Rekordsille, joka oli avustanut valosetin hankinnassa.[2]

Tulevan albumin materiaalia alettiin äänittämään syksyllä 1990 ja studiotyöskentelyä jatkettiin vielä seuraavana keväänä. Frogleyn ja Hämäläisen lisäksi mukana oli myös nuori kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi. Hänen oli aluksi tarkoitus soittaa vain levyllä, mutta myöhemmin Kangasjärvi tuli mukaan myös kiertuekokoonpanoon ja Yön vakituiseksi jäseneksi. Jussi Hakulinen puolestaan teki jälleen yhtyeelle kappaleita, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985. Muita sanoittajia albumilla olivat Hakulisen ja Lindholmin lisäksi tamperelainen kuntosaliyrittäjä ja harrastelijamuusikko Ari Ahonen, Juice Leskinen sekä salanimeä Mr. Spirit käyttänyt Mika Sundqvist.[2]

Antaa soittaa ei ollut suuri myyntimenestys, se nousi Suomen albumilistalle vain viikon ajaksi sijalle 33.[3] Levyllä oli kuitenkin myöhemmin suosituksi tulleita kappaleita, kuten singlenäkin julkaistu Vie mut minne vaan, joista lopulta alkoi Yön uusi nousu.[2]

A-puoli
  1. Vie mut minne vaan – 3.45 (säv. Olli Lindholm, san. Ari Ahonen)
  2. Anna valo yksinäisyyteen – 3.58 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  3. Voitaisko rakastaa – 3.26 (säv. Jani Viitanen & Olli Lindholm, san. Olli Lindholm)
  4. Liekki – 2.53 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  5. Syksyn raskaat askeleet – 4.30 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  6. Hohto – 3.07 (säv. Olli Lindholm, san. Jussi Hakulinen)
B-puoli
  1. Antaa soittaa – 4.01 (säv. Olli Lindholm, san. Juice Leskinen)
  2. Menköön menojaan – 4.58 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  3. Raunioilla – 4.55 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  4. Viivy aamukuuteen – 4.11 (säv. Olli Lindholm, san. Mr. Spirit)
  5. Viimeinen kevät – 4.48 (säv. Jussi Hakulinen, san. Jussi Hakulinen & Harri Vahekoski)
Vierailijat
  1. Yö: Antaa soittaa Poko Rekords. Viitattu 27.4.2015.
  2. a b c Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 111–117. WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.
  3. Listat 1991 (Arkistoitu – Internet Archive) Populaarimusiikin museo Pomus. Viitattu 27.4.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]