Anu Tuominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anu Tuominen
Henkilötiedot
Syntynyt1961
Lemi, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala Kuvataide
Taidesuuntaus Käsitetaide
Palkinnot

Ars Fennica 2003, Mäntän kuvataideviikkojen pääpalkinto 1995

Anu Tuominen (1961 Lemi) on suomalainen kuvanveistäjä ja käsitetaiteilija. Tuominen sai Ars Fennica -palkinnon vuonna 2003. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1992 ja Kuvataideakatemiasta vuonna 1995. Tuominen käyttää kierrätysmateriaalien ohella usein käsityö-, tekstiili- ja lankatekniikoita. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Taidemaalariliiton jäsen.

Anu Tuomisen teosten lähtökohtana on monesti visuaalinen idea, tai teoria kuten geometria tai värioppi. Pienet lisäykset, virkkaus tai lajitteleminen ja yhdisteleminen saavat aikaan metamorfoosin kirpputorien arkisissa esineissä. Osansa vaikutuksessa on teosnimien sanaleikeillä. [1] Teoksissa saattaa olla mummolan emalimukeja, erivärisiä lankoja tai villatumppuja. Ne perustuvat usein mielleyhtymiin, jolloin lanka tuo mieleen marjat tai mustikkamaidon.[2]

Tuomisen teoksista on julkaistu kirjoja, kuten Kuvan sijamuotoja, joka kuvailee teoksia tai ideoita sanallisesti, samaan tapaan kuin Yoko Onon Grapefruit -kirja, joka ilmestyi vuonna 1964.


Julkinen teos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kutosen päättäri, 2006, Helsinki.

Helsingissä on Tuomisen vuonna 2006 valmistunut ympäristöteos Kutosen päättäri. Teos sijaitsee Toukolassa Arabianaukiolla, Intiankadun ja Hämeentien kulmassa, paikassa, jossa aikaisemmin oli raitiolinja 6:n päätepysäkki. Alkuperäinen kiskokaari ja vaijerien kannatinpylväs on jätetty paikoilleen ja ne ovat osa teosta. Valaisimet ovat käytöstä poistettuja Helsingin Energian valaisimia. Kiskoilla on viisi raitiovaunun pyöräparia. Teoksen tilaaja on Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Aukion maisemansuunnittelija on Molino Oy.[3][4][5]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anu Tuominen: Kuvan sijamuotoja, Jack-in-the-Box 2001
  • Anu Tuominen: Thinkables, Galerie Anhava, Art-U room, Anu Tuominen 2009 kolmas painos
  • Ars Fennica 2003 – Anu Tuominen, toim. Kirsti Karvonen ja Sari Romppanen, Ars Fennica -säätiö ja Like, 2003, 2. painos Anu Tuominen 2006 (muun muassa Grafia ry:n Kultahuippu-palkinto ja Kirjavalio-palkinto)
  1. Ars Fennican esittely Viitattu 14.1.2018.
  2. Taidelehden kritiikki Hämeenlinnan museon näyttelystä 2007[vanhentunut linkki] Viitattu 18.6.2009.
  3. Isohanni, Tuula: Arabianrannan taide (Sivu 62) 2010. Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus. Viitattu 24.4.2020.
  4. Kotikaupunkipolku Arabianranta-Toukola-reitti: Kääntöpaikka 2.6.2012. Artova. Viitattu 24.4.2020.
  5. Vehkasalo, Jussi: HKL:lle satelee ehdotuksia ratikoiden uusiokäytöstä – "On ideoitu saunaa ja kahviloita" Helsingin Uutiset. 4.4.2020. Viitattu 24.4.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]