Armenia Eurovision laulukilpailussa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Armenia
Paikallinen TV-asema AMPTV
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 14
Ensiesiintyminen 2006
Paras sijoitus 4. (2008, 2014)
Huonoin sijoitus 20. (2022)
Paras pistemäärä 249 (2016)
Huonoin pistemäärä 34 (2015)

Armenia on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuoden 2006 kisoista lähtien. Maan paras sijoitus on neljäs sija, jonka se on saavuttanut Belgradissa 2008 ja Kööpenhaminassa 2014. Ensimmäisellä viidellä osallistumisellaan Armenia pääsi joka vuosi kymmenen parhaan joukkoon, mutta vuosina 2011, 2018 ja 2019 maa karsiutui jo semifinaalivaiheessa. Lisäksi vuonna 2013 sijoitus oli vasta 18.

Maa on jättäytynyt pois kilpailuista vuosina 2012 ja 2021. Vuonna 2012 jäämisen pois syy oli että Armenian kanssa kiistassa oleva maa Azerbaidžan isännöi 2012 vuoden kilpailut.[1] Seuraavana vuonna Armenia osallistui jälleen Euroviisuihin. Vuonna 2021 Armenian oli alun perin tarkoitus osallistua, mutta maan yleisradioyhtiö AMPTV ilmoitti 5. maaliskuuta 2021 vetäytyvänsä kilpailusta "viimeaikaisten tapahtumien" ja kilpailukappaleen tuottamiseen tarvittavan ajan puuttumisen vuoksi.

Armenia on käyttänyt kappaleissaan kolme kertaa armenian kieltä englannin lisäksi. Vuonna 2018 kappale oli kuitenkin kokonaan armenian kielellä.

Armenian sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksivaiheinen loppukilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 EBU:ssa päätettiin muuttaa laulukilpailun rakennetta. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on edellisenä vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. 10 parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet
2006 André Without Your Love 8 / 24 129 6 / 23 150
2007 Hayko Anytime You Need 8 / 24 138

Kaksi semifinaalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot taistelevat finaalipaikasta kaksiosaisessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet
2008 Sirusho Qele Qele 4 / 25 199 2 / 19 139
2009 Inga & Anush Arshakyanner Nor par (Jan jan) 10 / 25 92 5 / 18 99
2010 Eva Rivas Apricot Stone 7 / 25 141 6 / 17 83
2011 Emmy Boom Boom 12 / 19 54
2012 Ei osallistunut kilpailuun.
2013 Dorians Lonely Planet 18 / 26 41 7 / 17 69
2014 Aram Mp3 Not Alone 4 / 26 174 4 / 16 121
2015 Genealogy Face the Shadow 16 / 27 34 7 / 16 77

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti.[2] Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Huom.
2016 Iveta Mukuchyan LoveWave 7 / 26 249 2 / 18 243
2017 Artsvik Fly With Me 18 / 26 79 7 / 18 152
2018 Sevak Khanagyan Qami 15 / 19 79 Kappale ei läpäissyt semifinaalia.
2019 Srbuk Walking Out 16 / 18 49 Kappale ei läpäissyt semifinaalia.
2020 Athena Manoukian Chains on You Euroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Ei osallistunut kilpailuun.
2022 Rosa Linn Snap 20 / 25 61 5 / 17 187
2023 Brunette Future Lover 14 / 26 122 6 / 16 99
2024 Ladaniva Jako 8 / 25 183 3 / 16 137

Armenian äänestyshistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armenian antamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Vuosina 2011, 2018 ja 2019 Armenia ei selviytynyt finaaliin, mutta sai äänestää niissä. Vuosina 2012 ja 2021 maa ei osallistunut kilpailuun. Vuoden 2020 kilpailu peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.

Armenian antamat pisteet 2006 lähtien
Maa 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2022 Pisteet
 Venäjä 12 12 12 12 10 8 7 10 12 14 X 17 126
 Ukraina 10 6 5 3 8 12 12 0 10 0 4 16 86
 Kreikka 8 8 8 10 3 7 8 7 5 X 11 X 0 5 80
 Ranska 2 2 4 6 6 5 2 0 3 19 11 9 4 7 80
 Georgia 5 10 12 10 10 X 10 18 X X X X 75
 Ruotsi 6 0 0 0 X 4 0 0 7 2 9 12 14 12 66
 Kypros X X X X 0 X X 0 12 19 19 0 X 50
 Italia 6 1 0 6 0 6 3 15 10 47
 Norja 1 X 7 8 2 X 3 0 0 X 5 7 5 0 38
 Portugali X X 0 0 4 X X X 22 0 X 12 38
 Moldova 0 3 X 2 0 0 0 X X X 14 11 X 6 36
 Espanja 0 0 1 0 7 0 0 2 0 3 0 0 0 20 33
 Alankomaat X X X X X X 0 4 X 0 0 3 16 4 27
 Israel 0 X 6 0 0 X X X 0 0 0 18 0 X 24
 Valko-Venäjä X 10 X X 0 X 5 8 X X 0 X 1 24
 Malta 0 X X 0 X X 0 0 0 13 X X 10 X 23
 Montenegro X X X X 12 8 X X X X X 20
 Sveitsi 0 X X X X 0 X 5 X X X X 15 0 20
 Bulgaria X 4 X X X X X 7 7 0 X 18
 Tšekki X X X X 1 X 14 3 0 18
 Pohjois-Makedonia 7 0 X X X X X X X X X X 10 X 17
 Serbia 7 3 X 0 1 X 0 0 X 0 0 6 17
 Viro X X X 0 X 0 0 X 0 X X 2 0 15 17
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 0 0 0 7 0 2 0 0 0 0 4 0 2 1 16
 Itävalta 0 3 0 0 0 4 1 7 X X 15
 Belgia X X X X X X 0 X 4 4 5 X X 0 13
 Saksa 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 5 0 0 11
 Tanska 0 X 0 0 5 0 4 1 X X 0 0 0 X 10
 Australia 1 5 0 2 1 0 9
 Islanti X X 0 5 0 0 0 0 X X X X 3 0 8
 Romania 4 0 0 0 1 0 0 0 0 2 X X 0 7
 Bosnia ja Hertsegovina 5 1 0 0 0 0 X 6
 Liettua 0 0 X 0 X 0 0 X 0 0 X 0 X 2 4
 Turkki 0 0 0 4 0 X 4
 San Marino X X X 3 X X X X 0 X 3
 Irlanti 3 0 X X 0 0 0 X X X X 0 X X 3
 Unkari 0 X X 0 0 0 0 3 0 0 X 3
 Kroatia 0 X 2 0 X X X 0 0 X X X 2
 Latvia 0 0 0 X X X X X 2 0 X X X X 2
 Puola X X 0 X X X 0 0 1 0 X X 0 1
 Azerbaidžan 0 1 0 0 0 0 0 0 0 X 0 0 1
Lähteet [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Armenian saamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Vuosina 2011, 2018 ja 2019 Armenia ei selviytynyt finaaliin. Vuosina 2012 ja 2021 Armenia ei osallistunut kilpailuun. Vuodesta 2004 lähtien myös semifinaaleissa karsiutuneet maat ovat voineet äänestää finaalissa. Vuoden 2020 kilpailu peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.

Armenian saamat pisteet 2006 lähtien
Maa 2006 2007 2008 2009 2010 2013 2014 2015 2016 2017 2022 Pisteet
 Georgia 12 12 10 10 12 12 12 13 10 103
 Ranska 10 10 12 6 6 7 12 3 14 6 12 98
 Venäjä 12 10 12 5 12 2 8 6 24 91
 Bulgaria 8 8 8 6 8 8 20 4 10 80
 Kreikka 10 6 12 0 7 0 7 1 18 10 0 71
 Alankomaat 10 10 12 5 12 0 7 0 10 0 0 66
 Espanja 8 8 10 4 8 0 4 0 18 0 0 60
 Belgia 12 10 12 7 7 0 0 3 7 0 0 58
 Israel 8 5 8 8 12 0 6 0 8 0 0 55
 Kypros 7 8 10 4 7 0 0 16 1 1 54
 Ukraina 8 5 7 2 6 6 10 7 0 2 53
 Valko-Venäjä 8 5 7 1 5 2 10 4 10 0 52
 Tšekki 10 12 12 2 8 2 0 46
 Turkki 10 12 10 6 6 44
 Puola 5 10 12 2 5 1 0 2 2 0 39
 Moldova 7 2 2 0 6 1 3 0 12 6 0 39
 Saksa 3 2 6 0 7 0 6 0 2 0 0 26
 Itävalta 5 0 12 0 2 0 6 25
 Montenegro 0 1 0 10 0 10 4 0 25
 Romania 1 0 4 7 6 0 7 0 0 0 25
 Pohjois-Makedonia 0 0 1 1 4 0 8 3 7 0 0 24
 San Marino 8 1 6 0 2 4 0 21
 Latvia 0 0 0 0 1 0 10 0 6 0 0 17
 Ruotsi 0 0 2 3 1 0 5 0 4 0 2 17
 Serbia 0 5 0 1 0 0 5 5 0 16
 Albania 0 0 2 0 0 0 0 0 2 7 4 15
 Malta 0 0 0 0 0 0 6 0 7 1 0 14
 Italia 0 0 0 1 4 8 13
 Unkari 0 0 0 0 7 0 1 2 10
 Liettua 2 0 0 0 0 0 0 0 4 3 0 9
 Portugali 0 0 0 4 0 4 0 0 1 9
 Islanti 0 0 1 5 0 0 2 0 0 0 0 8
 Bosnia ja Hertsegovina 0 0 6 0 0 2 8
 Slovenia 0 0 0 0 0 0 0 0 4 3 0 7
 Slovakia 3 4 0 7
 Suomi 0 0 0 1 0 0 4 0 0 0 1 6
 Viro 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 5
 Kroatia 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4
 Norja 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 4
 Tanska 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 3
 Australia 0 0 1 0 1
Lähteet [3] [4] [5] [6] [7] [9] [10] [11] [12] [13] [16]
– = maa ei osallistunut kilpailuun
  1. Siim, Jarmo: Armenia withdraws from Eurovision 2012 eurovision.tv. 7.3.2012. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  2. Biggest change to Eurovision Song Contest voting since 1975 eurovision.tv. 18.2.2016. Viitattu 22.6.2017.
  3. a b Athens 2006 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  4. a b Helsinki 2007 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  5. a b Belgrade 2008 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  6. a b Moscow 2009 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  7. a b Oslo 2010 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  8. Düsseldorf 2011 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  9. a b Malmö 2013 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  10. a b Copenhagen 2014 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  11. a b Vienna 2015 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  12. a b Stockholm 2016 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  13. a b Kyiv 2017 eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  14. Lisbon 2018 eurovision.tv. Viitattu 29.9.2018. (englanniksi)
  15. Tel Aviv 2019 eurovision.tv. Viitattu 11.8.2022. (englanniksi)
  16. a b Turin 2022 eurovision.tv. Viitattu 11.8.2022. (englanniksi)