Auto Union

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neljästä renkaasta koostuva logo kuvastaa yhdistymistä Auto Unioniksi

Auto Union oli neljän saksalaisen automerkin eli Horchin, Audin, Wandererin ja DKW:n fuusion myötä syntynyt yhtiö, joka valmisti tavallisten autojen ohella myös kilpa-autoja. Se perustettiin 1932 Zwickaussa, Saksissa. Sittemmin Auto Unionista muodostui Audi-yhtiö.

Auto Unionin kilpa-autot olivat menestyksellisiä Grand Prix -kilpailuissa 1935–1939.

Toisen maailmansodan päättyessä kaikki Auto Unionin tehtaat olivat Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä ja sittemmin Itä-Saksassa, jossa niistä tuli Ifa- ja Zwickau-autojen valmistajia. Auto Union perustettiin uudelleen läntisessä Saksassa vuonna 1949, ensimmäisinä tuotteinaan moottoripyörät ja DKW-pakettiautot. Vuonna 1950 käynnistyi henkilöautotehdas Düsseldorfissa, Nordrhein-Westfalenissa ja 1959 avattiin toinen tehdas Baijerin Ingolstadtiin, joka nykyään onkin Audin tuotantokaupunki. Tehtaat työllistivät vuoden 1961 paikkeilla yhteensä yli 13 000 henkilöä. Vuodesta 1949 vuoteen 1966 Auto Union valmisti yli puoli miljoonaa DKW- ja Auto Union 1000 -merkkistä kaksitahtimoottorista autoa. Joitakin DKW F89 -autoja markkinoitiin Suomessa aluksi nimellä Donau.[1]

Daimler-Benz osti Auto Unionin 1958/1959, mutta myi sen Volkswagenwerkille 1964. Audi-merkkisten nelitahtimoottoristen autojen valmistus alkoi vuonna 1965. Volkswagenwerkin ostettua NSU:n 1969 se yhdistettiin Auto Union kanssa uudeksi yhtiöksi nimellä Audi NSU Auto Union AG, josta tuli Audi AG vuonna 1985.

Suomessa DKW- ja Auto Union sekä Audi -autojen maahantuojana vuodesta 1961 vuoteen 1974 toimi Veho.

  1. Yli 500.000 ”pientä ihmettä” valmistunut sodan jälkeen. Auto-Unionin tuotantolaitokset Düsseldorfissa ja Ingolstadtissa. Helsingin Sanomat, 3.1.1961, s. 18. Näköislehden aukeama (tilaajille).