Avard Moncur

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Bahama
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Peking 2008 4×400 m
Pronssia Pronssia Sydney 2000 4 × 400 m
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Edmonton 2001 400 m
Kultaa Kultaa Edmonton 2001 4×400 m
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 4×400 m
Hopeaa Hopeaa Osaka 2007 4×400 m
Pronssia Pronssia Pariisi 2003 4×400 m

Avard Moncur (s. 2. marraskuuta 1978 Nassau, Bahama) on bahamalainen pikajuoksija.

Moncur osallistui Sydneyn olympialaisiin 2000, joissa karsiutui 400 metrin juoksun välierissä. Bahaman pitkän viestin joukkueessa hän sijoittui alun perin neljänneksi. Viestin voittanut Yhdysvallat hylättiin myöhemmin Antonio Pettigrew'n dopingtapauksen vuoksi ja Bahama nousi kolmanneksi[1].

Vuonna 2001 Moncur voitti matkan maailmanmestaruuden Edmontonin MM-kisoissa ajalla 44,64. Hän oli samoissa kisoissa mukana Bahaman 4 × 400 metrin viestijuoksujoukkueessa. Joukkue juoksi alun perin toiseksi, mutta myöhemmin Yhdysvaltain joukkueen hylkäyksen takia nousi voittajaksi. Seuraavana vuonna hän juoksi Kansainyhteisön kisoissa kolmanneksi ja GP-finaalissa neljänneksi. Hän karsiutui Pariisin MM-kisoissa henkilökohtaisen matkan välierissä, mutta viestissä Bahama juoksi maaliin neljäntenä. Myöhemmin Yhdysvaltojen ensimmäisenä maaliin tullut joukkue hylättiin jälleen doping-rikkeen takia, ja Bahama nousi näin pronssille. Helsingin MM-kisoissa 2005 Moncur oli mukana Bahaman MM-hopeaa voittaneessa viestijoukkueessa. Kansainyhteisön kisoissa 2006 hän karsiutui 400 metrin välierissä. Osakan MM-kisoissa 2007 Moncur sijoittui 400 metrillä kahdeksanneksi ja saavutti jälleen MM-hopeaa viestissä. Pekingin olympialaisissa 2008 hän juoksi alkuerissä Bahaman pitkän viestin joukkueessa ja saavutti hopeaa, kun Bahama juoksi loppukilpailussa toiseksi.

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Avard Moncur Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  1. IOC Executive Board meets ahead of London Games 21.7.2012. olympic.org: KOK. Viitattu 16.4.2013. (englanniksi)