Avaruushissi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilijan näkemys avaruushissistä.

Avaruushissi on toistaiseksi teorian tasolla kehitelty hissi, jolla voisi nousta Maata kiertävälle radalle avaruuteen.

Konstantin Tsiolkovski esitteli avaruushissin periaatteen vuonna 1895 kirjoittamassaan artikkelissa. Teoriaa kehitti Juri Artsutanov vuonna 1960 kirjoittamassaan artikkelissa. Avaruushissi on perinteisesti esiintynyt lähinnä tieteistarinoissa, kuten Arthur C. Clarken Paratiisin suihkulähteissä, mutta tekniikan kehittymisen myötä sitä on tutkittu vakavammin.

Rakenne ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruushissin olisi sijaittava suunnilleen päiväntasaajalla ja sen Maata kiertävän huippuosan olisi kierrettävä planeetan ympäri samalla kulmanopeudella kuin planeetta pyörii, sillä muutoin varsi katkeaisi huipun loitontuessa tyvestä. Yksi avaruushissin toimintamahdollisuus olisi nostaa satelliitteja ja muita aluksia Maata kiertävälle radalle, ja yhdistää se vaijerilla maahan. Avaruushissin avulla voitaisiin myös lähettää kustannustehokkaasti laitteita kauemmaksi avaruuteen.

On ehdotettu, että vaijeri tehtäisiin nanokuiduista, jotka ovat lujia[1], mutta niiden nykyteknologialla saavutettava enimmäispituus ja pienet valmistusmäärät estävät käytön tällä hetkellä. Nanokuidut ovat niin kestäviä, että hissin seinämä voi olla todella ohut, alle millimetrin paksuinen, ja siten erittäin kevyt. Varsinaisen hissinauhan leveys voi olla metrin luokkaa.

Satelliitit ja avaruusalukset liikkuisivat hissiä pitkin esimerkiksi laserkäyttöisillä purjeilla varustettuna. Näin vältyttäisiin kalliin ja painavan polttoaineen kuljettamiselta yläilmoihin. Vaikka avaruushissin rakennuskustannukset nousisivat kymmeniin miljardeihin dollareihin, on laskettu, että hissi maksaisi itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa. Hissillä kuljetuskustannukset avaruuden ja Maan välillä olisivat vain murto-osan siitä, mitä perinteisellä polttoainekäyttöisellä avaruusraketilla tai sukkulalla.[2]

  1. Japanilaiset aikovat rakentaa hissin avaruuteen vuoteen 2050 mennessä Tekniikka ja talous. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 24.10.2013.
  2. Unelma avaruushissistä elää 2009. Tekniikka ja Talous. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 24.10.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.