Billy Meier

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Billy Meier

"Billy" Eduard Albert Meier (s. 3. helmikuuta 1937) on sveitsiläinen ufokontaktihenkilö, joka on ottanut 1000 valokuvaa ufoista. Meier väittää tavanneensa säännöllisesti muukalaisia Seulasten tähdistöstä. Meierin tapaus on saanut ufotutkijoilta kovaa kritiikkiä, vaikka hänellä on myös tukijoita. Tunnetun ranskalaisen ufotutkija Jacques Valléen mielestä Meierin ufokuvat olivat väärennöksiä. Monet muutkin avoimet ufotutkijat ovat esittäneet jonkin asteista kritiikkiä Meierin havaintoja kohtaan.[1]

Eräs reportteri kertoi löytäneensä negatiivin, joka esittää ufojen pienoismalleja Meierin pöydällä. Meierin mukaan kyse on kokeesta, jolla hän halusi näyttää, ettei ufokuvia pysty tekemään väärentämällä. Meier väitti myös ottaneensa valokuvia ufojen naispuolisista matkustajista nimiltään Asket ja Nera. Myöhemmin kävi ilmi, että valokuvat oli otettu filmikameralla television ruudulta Dean Martin Show’n lähetysaikaan 1970-luvulla. Esimerkiksi Asket Seulasten tähdistöstä olikin todellisuudessa showtanssija- ja laulaja Michelle DellaFave[2], jolla on muun muassa omat Facebook-sivut internetissä.

  1. Tapani Koivula, Ufojen kosminen viesti
  2. http://www.iigwest.com/investigations/meier/asket_nera_deconstruction.html (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]