Bioaerosolit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bioaerosolit ovat eloperäisestä aineesta peräisin olevia orgaanisia hiukkasia. Esimerkiksi kasvien ja eliöiden tuotteet, jätökset ja osat kuten siitepölyt, itiöt ja eläinhilse ovat aerosolihiukkasia. Myös jokin elävä kuten virus, punkki tai bakteeri voi olla bioaerosolihiukkanen. Vakavia sairauksia aiheuttavat virukset ja bakteerit voivat myös levitä bioaerosoleina.

Suurin osa bioaerosolihiukkasista luokitellaan karkeiksi eli niiden halkaisija on yli 2,5 µm. Yleensä karkeat hiukkaset tunkeutuvat keuhkoputkiin saakka, mutta ne poistuvat värekarvojen ja limanerityksen ansiosta tuntien kuluessa.

Bioaerosoleja on lähes kaikkialla ilmassa, mutta vain pieninä pitoisuuksina. Alhaisina pitoisuuksina nämä hiukkaset ovat suurimmalle osalle ihmisistä vaarattomia, mutta suurina pitoisuuksina ne saattavat olla terveysriski. Herkistyneille ihmisille kuten allergisille henkilöille saattavat jotkin hiukkaset aiheuttaa haittaa, kuten nuhaa ja silmäoireita jo pieninä pitoisuuksina. Myös myrkkyjä sisältävät hiukkaset ovat haitallisia terveydelle.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]