Chatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chatti

Chatti /tʃætːi/ (engl. chat /tʃæt/) eli verkkojuttelu tai päätekeskustelu on yleiskäsite sellaisille internetin palveluille, joiden avulla voi keskustella ihmisten kanssa reaaliaikaisesti. Alkujaan chat on täitä tarkoittava slangisana ja verbinä tarkoittaa jutustelua täiden poimimisen lomassa. Sanaa käytettiin näin esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan juoksuhautaoloissa.[1]

Keskustelua voidaan käydä joko verkkosivulla, pikaviestintäohjelman tai IRCin (engl. Internet Relay Chat) kautta.

Ensimmäinen chatti oli nimeltään ”PLANET”, joka perustettiin Internetin edeltäjään ARPANETiin vuonna 1973. Kaikkien aikojen käytetyimmänkenen mukaan? chat-protokollan, IRCin, kehitti vuonna 1988 suomalainen Jarkko Oikarinen. Näitä aiemmin keskusteluja oli voinut käydä Unixin talk-komennolla, jolla saattoi olla kuitenkin yhteydessä vain yhteen henkilöön kerrallaan. Nykyään chatteja on myös muissa viestintävälineissä, kuten televisiossa. Ennen internet-yhteyksien yleistymistä tietokoneharrastajat juttelivat usein keskenään purkeissa. Suomessa tunnetuimpia purkkien juttelupaikkoja olivat MBnetin ja Metropolis BBS:n chatit.

Chatit ovat anonyymejä keskustelupaikkoja, joissa keskustelija voi luoda itselleen virtuaalisen hahmon. Se voi olla täysin kuvitteellinen tai pohjautua enemmän tai vähemmän todellisuuteen. Keskustelijoiden ip-osoitteita ei ole näkyvillä chatissa. Chatit toimivat yleensä yhdellä palvelinkoneella toisin kuin IRC. Tästä on seurauksena se, että kun ircissä samassa käyttäjäavaruudessa voi olla jopa satojatuhansia käyttäjiä, niin chatissa käyttäjiä on paljon vähemmän, tyypillisesti muutamia kymmeniä. Näin chat ei ole viestintäympäristönä ircin tapaan avoin, vaan paljon rajoitetumpi, kun käyttäjä yleensä voi olla vain yhdessä chatissa kerrallaan. Chattien yhteydessä on tavallisesti käyttäjätietoja sisältävä galleria, joka on chattikohtainen. Ircin käyttäjille on kaikkia suomalaisia palveleva Irc-galleria, joskin sen käyttäjistä vain pieni osa on varsinaisia irkkaajia.

Internet-radioilla voi olla chat, jonka avulla kuuntelijat voivat osallistua radio-ohjelman sisältöön ja etenemiseen. Kauppaliikkeillä voi olla myös omia chattejä. Ne eivät ole kuitenkaan saavuttaneet yleisön suurta suosiota.

Useimmat chatit jakautuvat ”huoneisiin” tai ”luokkiin”, jolloin kukin voi keskustella samanhenkisten, samalla paikkakunnalla asuvien tai vaikkapa samasta yhtyeestä pitävien ihmisten kanssa. Johtuen chattien suljetusta rakenteesta, tämä kuitenkaan ei välttämättä aina toteudu, koska todennäköisyys sille, että samasta aiheesta kiinnostuneet osuvat juuri kyseiseen chattiin, on paljon pienempi kuin ircissä, jossa käyttäjiä kymmeniä tai satoja tuhansia. Chatin ”huoneet” ja ”kategoriat” ovat myös yleensä palveluntarjoajan valmiiksi määrittelemiä, eikä niitä voi luoda itse, toisin kuin ircissä, jossa kuka tahansa voi koska tahansa perustaa itse uusia kanavia.

Chattaajat ovat tyypillisesti rekisteröimättömiä tai rekisteröityneitä. Chattailijoita voidaan palkita ahkeruudesta tai muista syistä erityisoikeuksilla. Chatissä on mukana valvojia, jotka ovat samalla chattääjia. Valvojat huolehtivat chatin järjestyksestä.

Chatteja on monien internetin palvelujen oheispalveluina. Esimerkiksi Yahoo Groups -sähköpostilistalle tulee automaattisesti chat-palvelu. Chatteja löytyy myös yritysten verkkosivuilta.

Käyttöliittymä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chattien käyttöliittymissä on usein ainakin kaksi ruutua. Toisessa isommassa ruudussa on chattailijoiden lähettämät tekstit. Toisessa ikkunassa on chattailijoiden nimimerkit. Nimimerkeissä on joskus statusta ja sukupuolta ilmaisevia korostuksia. Näiden lisäksi on palkki, johon chattailija kirjoittaa haluamansa tekstin. Chattitekstien ruudussa vierityksen voi useissa ohjelmissa pysäyttää väliaikaisesti. Siten tekstejä voi kelata taaksepäin tarkistaakseen, mitä aiemmin on sanottu. Chateissa näkyy yleensä muutama kymmenen riviä keskusteluja taaksepäin vieritettäessä. Irkissä näkyy taaksepäin vieritettäessä satoja rivejä usean tunnin ajalta, ja kaikki käydyt keskustelut voi halutessaan tallentaa myös lokitiedostoihin.

Chateissa on näiden lisäksi toimintopainikkeita. Tekstin lähettämiseen on painike, mutta yleisesti tekstit lähtevät myös enterin painalluksella tekstin syöttöruutuun. Poistu-painikkeen lisäksi voi olla avusteen avaava painike ja painike erilliselle asetusten ikkunalle.

Joissakin chateissa käyttöliittymä on graafinen sarjakuvia muistuttava ruutu. Chattailijat voivat valita chatissa hahmoja. Chattailijoiden kommentit tulevat ruudulle puhekuplina. Tällaisia chattia elävöittää hahmojen liikkumiset paikasta toiseen chattiympäristöissä, ilmeet ja asennot. Esimerkki tällaisesta chatista on IRC-verkossa toimiva Comic chat.

Chattailyn ominaispiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chat-keskustelut ovat vapaa-ajan viihdettä. Chattikeskusteluissa esiintyy hyvin usein seuranhakua. Seuranhakuun löytyy myös erityisiä seuran hakuun erikoistuneita chatteja, joissa chattaaja ohjautuu suoraan yksityiseen keskusteluun toisen chattaajan kanssa.

Chateissa kaikki eivät ole joka hetki tietokoneen ruudun äärellä. Tämän vuoksi chatissa esitetty vastaamista tarvitseva ilmaisu voi jäädä ilmaisijan mielestä liian pitkäksi aikaa vastauksetta tai kokonaan.

Chateissa muodostuu virtuaalisia yhteisöjä. Joissakin chateissa nämä verkkoyhteisöt järjestävät miittejä eli tapaamisia verkon ulkopuolella.

Chatti voi koukuttaa ihmisenriippuvuuteen. Chatatessa kuluu paljon aikaa, joka on ihmisen muusta ajankäytöstä pois.[2]

Chateissa on yleensä valvojat sekä ohjeet, joita käyttäjien toivotaan noudattavan. Sääntöjä toistuvasti rikkova käyttäjä voidaan poistaa chatista, ja kyseisen nimimerkin käyttöönotto voidaan estää. Myös erilaiset ohjelmat eli botit saattavat valvoa chattia. Chateissa bottien valvontamahdollisuudet rajoittuvat yleensä vain kirosanojen sensuroimiseen. Irkissä valvontaa voivat tehdä kanavaoperaattorit, jollaiseksi pääsee ensimmäinen kanavalle liittynyt sekä jokainen, jolle tämä antaa kanavaoperaattorin oikeudet. Lisäksi voi olla IRC-botteja, jotka voivat käyttäjien niihin syöttämien tietojen perusteella esimerkiksi estää häiriköiden pääsyn kanavalle automaattisesti ja jakaa kanavaoperaattorin oikeuksia tunnetuille käyttäjille.lähde?

Chattien ongelmia ovat pienimuotoiset kunnianloukkaukset chattailijoiden kesken, salaiseksi tarkoitettujen tietojen tuominen julki, pedofilia ja uhkailut.

Sanan chat suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu viesteilyä.[3]

Protokollia ja ohjelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chat-ohjelmia, jotka tukevat useita protokollia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Torbacke, Jarl: Ensimmäinen maailmansota, s. 149. Otava, 2002.
  2. Nettiriippuvuus Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive). Paihdelinkki.fi. Viitattu 12.11.2016.
  3. Sanaseppokilpailun voittajat ja voittaneet sanat (PDF) 10.12.2002. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 23.5.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja suomalaisia chatteja