Chess

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Chess on musikaali, jonka sanoitti Tim Rice ja sävelsivät Benny Andersson ja Björn Ulvaeus. Musikaalin juoni käsittelee kolmiodraamaa, jossa osallisina ovat yhdysvaltalainen ja venäläinen šakinpelaaja sekä nainen, joka rakastuu toiseen pelaajista.

Tarinan puitteina on kylmän sodan aikainen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton taistelu kansainvälisistä šakkimestaruuksista, joita maat havittelivat propagandatarkoituksiin. Vaikka musikaalin henkilöhahmoja ei luotu esittämään ketään tiettyä, "amerikkalaisen" hahmo perustui löyhästi šakin suurmestarin Bobby Fischeriin,[1] kun taas tarina saattoi saada vaikutteita venäläisten suurmestarien Viktor Kortšnoin ja Anatoli Karpovin elämästä.[2]

Jesus Christ Superstarin ja Evitan tavoin Chessistä julkaistiin aluksi konseptialbumi (1984). Levy menestyi hyvin. Musikaalin teatteriesitys alkoi Lontoon West End -teatterissa 1986 ja jatkui kolme vuotta. Yhdysvaltain markkinoille vahvasti sovitettuna musikaali nähtiin Broadwayllä 1988; siellä näytöksiä kesti vain pari kuukautta. Chessiä on sittemmin herätelty lukuisina uusittuina tuotantoina, jotka usein lainaavat elementtejä sekä Lontoon että Broadwayn näytöksistä, mutta West Endissä tai Broadwayllä musikaalia ei ensiesitysten jälkeen ole nähty.

Chessin Suomen ensi-ilta oli syyskuussa 2018 Helsingin Svenska Teaternissa. Pääroolissa nähtiin Maria Ylipää.[3]

Chessin saavutuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konseptialbumista tuli top 10 -hitti Britanniassa, Länsi-Saksassa ja Etelä-Afrikassa. Se sijoittui 47:nneksi Billboard 200 -listalla, sijalle 39 Ranskassa, sijalle 35 Australiassa ja pysytteli seitsemän viikkoa listaykkösenä Ruotsissa. Albumi voitti lisäksi paljon arvostettuja palkintoja: Goldene Europan Saksassa, Edison Awardin Alankomaissa ja Rockbjörnenin Ruotsissa.

Konseptialbumin kappale One Night in Bangkok, jonka esittivät Murray Head ja Anders Glenmark, saavutti kolmannen sijan Billboardin Hot 100 -listalla. Elaine Paigen ja Barbara Dicksonin duettona esittämä I Know Him So Well piti Britannian singlelistan ykkössijaa hallussaan neljä viikkoa, ja voitti parhaan A-puolisinglen Ivor Novello -palkinnon. Laulusta tekivät sittemmin coverkappaleen Whitney Houston äitinsä Cissyn kanssa (Whitney-albumille) sekä Barbra Streisand. Streisand äänitti kappaleen alkujaan The Broadway Albumille (1985), mutta tilanpuutteen vuoksi se jätettiin pois ja julkaistiin vasta 1992 levyllä Highlights from Just for the Record.

Chess sijoittui seitsemänneksi BBC Radio 2:n kuuntelijaäänestyksessä suosituimmasta musikaalista vuonna 2005.[4][5]

Konseptialbumi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

West End -tuotanto (1986–1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Frederick Trumper – Murray Head
  • Florence Vassy – Elaine Paige
  • Anatoly Sergievsky – Tommy Körberg
  • Alexander Molokov – John Turner
  • Walter de Courcey – Kevin Colson
  • Tuomari – Tom Jobe
  • Svetlana Sergievsky – Siobhán McCarthy
  • Meranon pormestari – Richard Mitchell
  • Kuuluttaja – Peter Karrie
  • Virkamiehet – Richard Lyndon, Paul Wilson

Broadway -tuotanto (1988)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Freddie – Philip Casnoff
  • Florence – Judy Kuhn
  • Anatoly – David Carroll
  • Molokov – Harry Goz
  • Walter – Dennis Parlato
  • Tuomari – Paul Harman
  • Svetlana – Marcia Mitzman
  • Gregor Vassy – Neal Ben-Ari
  • Florence nuorena – Gina Gallagher
  • Nikolai – Kurt Jones
  • Joe, Harold (lähettiläät) – Richard Muenz, Eric Johnson
  • Ben – Kip Niven
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Chess (musical)
  1. Schonberg, Harold C.: Does Anyone Make a Bad Move In 'Chess'? 8.5.1998. New York Times. Viitattu 27.4.2008. "Bernie Jacobs, the grand Rhadamanthus of the Shubert Organization, one of the presenters of the musical, says that Bobby originally was the model for the American player but that in the course of events his image got a little diluted."
  2. "Keene on Chess: Viktor Korchnoi". (Arkistoitu – Internet Archive) Ray Keene, Chessvile.
  3. Hällsten, Annika: Maria Ylipää återvänder till musikalvärlden. Hufvudstadsbladet, 3.11.2017, s. 20. Artikkelin verkkoversio.
  4. BBC – Radio 2 –- Elaine Paige bbc.co.uk.
  5. Les Mis is the biz – Les Misérables is the nation’s most popular musical 31.7.2005. BBC. Viitattu 11.7.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]