Cyclomania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cyclomania
Ohjaaja Simo Halinen
Käsikirjoittaja Simo Halinen
Tuottaja Tero Kaukomaa
Säveltäjä Timo Hietala
Kuvaaja Pentti Keskimäki
Kari Sohlberg
Leikkaaja Jukka Nykänen
Pääosat Lauri Nurkse
Elena Leeve
Tommi Mujunen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Blind Spot Pictures yhteistyössä Ylen ja Suomen elokuvasäätiön kanssa
Ensi-ilta 2. maaliskuuta 2001
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Cyclomania on Simo Halisen käsikirjoittama ja ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 2001. Elokuvan päähenkilöinä on kolme nuorta, jotka työskentelevät polkupyörälähetteinä. Kaverukset K (Lauri Nurkse) ja Eetu (Tommi Mujunen) harrastavat kilpapyöräilyä ja kumpikin tavoittelee maajoukkuepaikkaa. Kolmiodraama syntyy, kun kuvioihin mukaan tulee Oona (Elena Leeve). Elokuva voitti parhaan musiikin Jussi-palkinnon.

Cyclomania on esitetty televisiossa Yle TV1 -kanavalla 29. syyskuuta 2003, 11. huhtikuuta 2005, 3. elokuuta 2009, 5. elokuuta 2009, 10. syyskuuta 2012 ja Yle TV2 -kanavalla 15. heinäkuuta 2016. Elokuva on julkaistu myös videokasettina sekä DVD:nä, joka sisältää ohjaajan kommenttiraidan ja muuta taustamateriaalia[1].

 Lauri Nurkse  K  
 Elena Leeve  Oona  
 Tommi Mujunen  Eetu  
 Seppo Pääkkönen  Arttu  

Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Juha Rosenqvist piti uutuuselokuvaa tuoreeltaan hieman haparoivana, mutta pirteänä ja kesäisen lämpimänä urheiluelokuvana, joka sattumalta tuotiin ensi-iltaan suuren hiihtodopingskandaalin aikoihin maaliskuussa 2001.[2]

  1. Rewind @ www.dvdcompare.net - Cyclomania (2001) www.dvdcompare.net. Viitattu 23.3.2023.
  2. Rosenqvist, Juha: Cyclomania. Film-O-Holic.com 2.3.2001. Viitattu 16.7.2016.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.