DEBIE-2

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

DEBIE-2 (DEBris In Orbit Evaluator - 2) on mikrometeoroideja ja pienikokoista avaruusromua havainnoiva laite Kansainvälisen avaruuaseman eurooppalaisessa Columbus-moduulissa. Laitteen valmistivat suomalainen Patria Advanced Solutions (nyk. Systems), Oxford International ja Space Systems Finland. Laite laukaistiin avaruuteen vuonna 2008. Laite oli avaruusasemalla Retkikuntien 1620 aikana.[1]

Columbus-moduulin ulkopuolella oleva DEBIE-2 havainnoi kappaleiden määrää, niiden esiintymisajanjaksoja ja kappaleiden pitkäaikaista käyttäytymistä. Laitteen toiminta perustuu anturiin osuvien mikrometeoroidien ja avaruusromun törmäyksiin. Laite havaitsee kappaleita, jotka ovat vähintään mikrometrin kokoisia.

Maan lähellä avaruudessa on noin 15 000 havaittavissa olevaa yli kymmensenttistä avaruusromun kappaletta; tätä pienempiä kappaleita on paljon enemmän. Tietoa pienistä kappaleista tarvitaan avaruusaluksiin kohdistuvien riskien arviointiin ja aluksien suojakuorien suunnittelua varten.

Laitteen ensimmäinen versio DEBIE-1 laukaistiin kiertoradalle vuoden 2001 jälkipuoliskolla PROBA-satelliitin mukana.

  1. European Technology Exposure Facility (EuTEF) Nasan sivusto. 06.10.11. Arkistoitu 25.5.2011. Viitattu 23.2.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.