David Lander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Lander vuonna 1976

David L. Landau eli Lander (22. kesäkuuta 1947 Brooklyn, New York4. joulukuuta 2020 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet muistetaan parhaiten vuosina 1976–1982 näytetyn Laverne and Shirley -sarjan Squiggynä.

Lander on nähty lisäksi muun muassa Pulmusissa ja Bob Newhartin show’ssa. Hän sairastui vuonna 1984 MS-tautiin, mutta puhui asiasta julkisuudessa vasta viisitoista vuotta myöhemmin; hän on nykyisin National Multiple Sclerosis Societyn hyvän tahdon lähettiläs ja julkaissut kyseisen sairauden kanssa elämistä käsittelevän kirjan Fall Down Laughing (How Squiggy Caught Multiple Sclerosis and Didn't Tell Nobody) (2002).

Lander oli Michael McKeanin opiskelutoveri Carnegie Mellon -yliopistossa. Hän oli vuosina 1971–1978 naimisissa Thea Poolen kanssa, mutta erosi ja solmi 10. maaliskuuta 1979 uuden avioliiton Kathy Fieldsin kanssa. Landerilla on yksi lapsi. Hänet tunnetaan television ohella elokuvista ja jopa ääninäyttelijänä.[1]

Lander kuoli MS-taudin komplikaatioihin 73-vuotiaana Cedars-Sinai Medical Centerissä Los Angelesissa 4. joulukuuta 2020.[2]