Daytonian apinajuttu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Daytonian apinajuttu”
Antti Syrjäniemi
Singlen tiedot
 Äänitetty  15. huhtikuuta 1929, New York
 Julkaistu 1929
 Formaatti gramofonilevy
 Tuottaja(t) Joseph A. Blumenthal
 Kesto 03.07
 Levy-yhtiö Victor

Daytonian apinajuttu (myös Daytonin apinajuttu) on amerikansuomalaisen laulajan Antti Syrjäniemen vuonna 1929 levyttämä kappale, joka paremmin tunnetaan Tuomari Nurmion 1980-luvun alussa laulamana versiona. Se kertoo Tennesseen Daytonissa vuonna 1925 käydystä "apinaoikeudenkäynnistä", jossa paikallinen opettaja tuomittiin sakkorangaistukseen evoluutioteorian opettamisesta.

Alkuperäinen versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäniemi levytti sanoittamansa ja säveltämänsä laulun kitaran ja harmonikan säestyksellä New Yorkissa 15. huhtikuuta 1929. Samassa sessiossa äänitettiin myös kaksi muuta musiikkikappaletta sekä kaksi pääosin puhuttua huumoriesitystä. Kappaleen toinen masterlevy on nykyään Yhdysvaltain kongressin kirjaston kokoelmissa.[1] Syrjämäen esitys on mukana myös muutamilla kokoelmalevyillä, kuten Love Recordsin vuonna 1970 julkaisemalla albumilla Värssyjä sieltä ja täältä sekä 2013 ilmestyneellä amerikansuomalaisten työväenlaulujen kokoelmalla Proletaarit nouskaa.[2][3]

Muita levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleen tunnetuimmat versiot ovat Tuomari Nurmion esittämiä nimellä Daytonan apinajuttu. Hän toimii laulajana Pedro’s Heavy Gentlemenin singlellä, joka on mukana myös vuonna 1980 ilmestyneellä yhtyeen samannimisellä esikoislevyllä. Lisäksi Nurmio esittää kappaleen albumin Ruotsissa julkaistulla versiolla nimellä Apamålet i Dayton. Kaksi vuotta myöhemmin Nurmio teki laulusta vielä uuden version kokoelma-albumilleen Valitut Palat.[4] Daytonan apinajutun ovat levyttäneet myös ainakin Martti "Huuhaa" Innanen, osana vuonna 1981 valmistunutta radiokuunnelmaansa Joe Smith Rasilian satemetsässä, sekä iskelmälaulaja Jukka Heino.[5]

  1. Victor matrix BVE-51229. Daytonian apinajuttu / Antti Syrjaniemi Discography of Historical American Recordings. Viitattu 9.1.2015.
  2. Hiski Salomaa ‎– Värssyjä Sieltä Ja Täältä Discogs. Viitattu 9.1.2015.
  3. Proletaarit nouskaa! – Amerikansuomalaisia työväenlauluja 1914-1931 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Kansanmusiikkiliitto. Viitattu 9.1.2015.
  4. Pedro's Heavy Gentlemen – Daytonin apinajuttu / That's a plenty Tuomari Nurmio. Viitattu 9.1.2015.
  5. Daytonin apinajuttu Fono-äänitetietokanta. Viitattu 9.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]