Dipylon-piirtokirjoitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dipylon-piirtokirjoituksen sisältävä oinokhoe ja muita esineitä. Kansallinen arkeologinen museo.

Dipylon-piirtokirjoitus on antiikin aikainen geometrisella kaudella tehty muinaiskreikankielinen piirtokirjoitus, joka on kirjoitettu oinokhoeen eli viinikannuun noin vuonna 740 eaa. Se on yhdessä samalle (tai hieman varhaisemmalle) ajalle ajoitetun niin kutsutun Pithekussain Nestorin maljan piirtokirjoituksen kanssa varhaisin tunnettu esimerkki kreikkalaisella aakkostolla tehdystä kirjoituksesta.[1][2]

Piirtokirjoituksen sisältävä kannu löydettiin Ateenasta Kerameikoksen antiikin aikaiselta hautausmaalta vuonna 1871. Se sai nimensä lähellä sijaitsevasta Dipylon-portista. Nykyisin kannu on Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa (esine nro. 192).[1][2]

Teksti kulkee viinikannun kaulan ympäri ja muodostuu 46 kirjaimesta. Kirjoitus on tehty kreikkalaisen aakkoston arkaaisella muodolla, jossa osa kirjaimista muistuttaa muodoltaan edelleen alkuperäisen foinikialaisen aakkoston kirjaimia. Teksti on kirjoitettu oikealta vasemmalle, ja myös yksittäiset kirjaimet ovat peilikuvia nykyisiin muotoihin nähden. Sananalkuinen aspiraatio on merkitty erillisellä h:ta vastaavalla kirjaimella. Iootassa on kolme viivaa ja näin se muistuttaa hieman S-kirjainta, ja zeeta muistuttaa I-kirjainta.[1][2]

Ensimmäiset 35 kirjainta voidaan helposti lukea kreikankielisenä heksametrisäkeenä. Toinen säe on säilynyt vain osittain. Sen uskotaan olevan elegisen distikonin toinen säe, jolloin se olisi ollut pentametrimuodossa, mutta säkeen tulkinta on epäselvä.[2]

...(h)ος νῦν ὀρχεστôν πάντον ἀταλό(τατα)...
... ἀταλότατα παίζει, τô τόδε...

Teksti osoittaa, että viinikannu on toiminut palkintona tanssikilpailussa, ja sen ajatus on todennäköisesti jotakuinkin ”se joka kaikista tanssijoista tanssii kaikkein herkimmin, se saakoon minut (= viinikannun) palkkiokseen”.[2]

Piirtokirjoituksen teksti kuuluu:

ΗΟΣΝΥΝΟΡΧΕΣΤΟΝΠΑΝΤΟΝΑΤΑΛΟΤΑΤΑΠΑΙΖΕΙΤΟΤΟΔΕΚΛΜΙΝ

Transkriptio:[1]

hος νῦν ὀρχεστôν πάντον ἀταλότατα παίζει,
τô τόδε κλ[.]μιν[...]

Transkriptio klassisen kreikan ortografialla ja joonialaisella aakkostolla (heksametri merkitty):

ὃς νῦν | ὀρχη|στῶν πάν|των ἀτα|λώτατα | παίζει
τῷ τόδε ...

Suomennos:

”Se joka nyt tanssijoista kaikista herkimmin tanssii
sille...”
  1. a b c d Inscriptio Dipylonensis Bibliotheca Augustana. Viitattu 12.1.2016.
  2. a b c d e Dipylon Inscription (8th century) Mnamon. Viitattu 12.1.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Powell, B.: The Dipylon Oinochoe Inscription and the Spread of Literacy in 8th Century Athens. Kadmos, 1988, 27. vsk, s. 65–86.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]