Elias Lönnqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elias Wilhelm Lönnqvist (12. huhtikuuta 1875 Jepua14. helmikuuta 1949) oli suomalainen asemapäällikkö ja kielitieteen harrastaja.

Lönnqvistin vanhemmat olivat maakauppias Elias Lönnqvist ja Sanna Kaisa Juhontytär. Hän pääsi ylioppilaaksi Vaasan lyseosta 1896 ja opiskeli sitten jonkin aikaa oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Lönnqvist toimi rautatievirkamiehenä ja viimeksi hän oli asemapäällikkönä Vainikkalassa 1929–1940.

Lönnqvist oli 1911–1912 kirjeenvaihdossa kielitieteeseen liittyvistä asioista kirjailija August Strindbergin kanssa. Strindberg oli väittänyt 1908 julkaistussa kirjassaan En ny blå bok suomen kielen saaneen kaikki sanansa lainoina muilta kieliltä ja maailman kaikkien kultturikielien polveutuvan hebrean kielestä. Suomalaiset kielitieteen harrastajat taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa, vaasalainen kapteeni ja liikemies Axel Theodor (Teddi) Finnilä (1868–1920) ja Kuurilassa asemapäällikkönä toiminut Elias Lönnqvist taas kannattivat teoriaa jonka mukaan kaikki maailman kielet polveutuivat suomen kielestä. Vilkas kirjeenvaihto Strindbergin ja suomalaisten välillä alkoi joulukuussa 1911 ja se jatkui aina Strindbergin kuolemaan saakka toukokuussa 1912.[1][2]

Omat tutkimuksensa Lönnqvist julkaisi 1931 ja 1945 kahtena kirjana otsikolla Suomenkieli kaikkien kulttuurikielten avaimena. Hän ei näissä teoksissa viitannut Wettenhovi-Aspan kielitieteellisiin tutkimuksiin vaikka hän muussa yhteydessä olikin tunnustautunut Wettenhovi-Aspan oppilaaksi kielitieteen alalla.

  • Suomenkieli kaikkien kulttuurikielten avaimena ; kirj. Elias Lönnqvist. Tekijä, Huopalahti 1931, 3. painos 1935
  • Suomenkieli kaikkien kulttuurikielten avaimena 2. Tekijä, Helsinki 1945 (sisältää myös teoksen 1. osan)