Ella Marie Hætta Isaksen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ella Marie Hætta Isaksen
Isaksen vuonna 2018.
Isaksen vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt25. huhtikuuta 1998 (ikä 26)
Teno, Norja
Ammatti laulaja, näyttelijä

Ella Marie Hætta Isaksen (s. 25. huhtikuuta 1998 Teno) on norjalais-saamelainen laulaja, näyttelijä ja ympäristöaktivisti. Hän voitti Sámi Grand Prix -laulukilpailun vuonna 2016 ja on sen jälkeen toiminut ISÁK-yhtyeen vokalistina. Isaksen on myös näytellyt Anna joen virrata -elokuvassa sekä kirjoittanut kirjan Derfor må du vite at jeg er same (2021), jossa hän kertoo kokemuksistaan saamelaisena Norjassa.[1]

Isaksen on toiminut aktivistina norjalaisessa Natur og Ungdom -ympäristöliikkeessä ja kevättalvella 2023 hän oli järjestämässä suurta mielenosoitusta Fosenin tuulivoimalahanketta vastaan Oslossa.[1] Korkein oikeus oli lokakuussa 2021 antanut tuomion, jonka mukaan tuulivoimalahanke loukkaa saamelaisten poronhoitajien ihmisoikeuksia. Mielenosoitukset järjestettiin sen johdosta, että tuomion langettamisesta oli kulunut 500 päivää.[2] Støren hallitus taipui lopulta esittämään anteeksipyynnön poronhoitajille.[3] Lopullista ratkaisua asiaan ei kuitenkaan tuolloin saatu, sillä hallitus ei katsonut tuomion edellyttävän jo rakennettujen voimaloiden purkamista, mitä aktivistit vaativat.[2]

  1. a b Bergan, Jon Vidar & Steen, Ellen marie Bråthen: Ella Marie Hætta Isaksen Store norske leksikon. 4.4.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)
  2. a b Grimstad, Tonje; Nematpoor, Siamak; Cissé, Mariam Eltervåg & Skei, Lisbeth: Aktivister er klare for å aksjonere på nytt i Fosen-saken NRK Nyheter. 13.3.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)
  3. Regjeringen beklager til reindriftssamene på Fosen Regjeringen.no. 4.3.2023. Viitattu 10.4.2023. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]