Gigliola Cinquetti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gigliola Cinquetti
Gigliola Cinquetti vuonna 1965
Gigliola Cinquetti vuonna 1965
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1947 (ikä 76)
Verona, Italia
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet italia
Tyylilajit
Levy-yhtiöt
Palkinnot

Eurovision laulukilpailun voitto 1964
San Remon laulufestivaalien voitto 1964

Aiheesta muualla

Gigliola Cinquetti (s. 20. joulukuuta 1947 Verona[1]) on italialainen laulaja. Cinquetti voitti San Remon musiikkifestivaalit 16-vuotiaana vuonna 1964 kappaleellaan ”Non ho l’età”. Myöhemmin samana vuonna Italiaa edustanut Cinquetti voitti Eurovision laulukilpailun samaisella kappaleella. Cinquetti osallistui Italian edustajana myös vuoden 1974 Euro­viisuihin kappaleellaan ”Si” sijoittuen toiseksi ABBA:n jälkeen.

Cinquetti nousi julkisuuteen alkuvuodesta 1964 voitettuaan San Remon laulukilpailun. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän voitti Eurovision laulukilpailut kappaleella ”Non ho l’età” (suom. En ole riittävän vanha). Siitä muodostui hitti useissa Euroopan maissa, mikä nosti vain 16-vuotiaan Cinquettin kansain­väliseen tähteyteen.[1] Samana vuonna hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Gigliola Cinquetti.[2]

Vuonna 1966 julkaistu single ”Dio, Some Ti Amo” oli sekin hitti useissa maissa. Vuosina 1967-1972 Cinquetti julkaisi useita Italian listojen kärki­päähän nousseita kappaleita ja albumeja.[1] Italian lisäksi hän levytti kappaleitaan myös muilla kielillä, kuten saksaksi ja englanniksi.[1][3] Vuoden 1973 single ”Alle porte del sole” on tullut Suomessa tunnetuksi Katri Helenan suomenkielisenä versiona.[4] Italiassa Cinquettin alkuperäinen versio voitti vuoden 1973 parhaan kappaleen palkinnon Rai 1:n Canzonissima-musiikkiohjelmassa.[5]

Vuonna 1974 Cinquetti palasi Euro­viisuihin kappaleella ”” (Kyllä). Se sijoittui kilpailussa toiseksi ABBAnWaterloon” jälkeen, mutta aiheutti Italiassa poliittisen kohun. Maassa äänestettiin tuolloin 1970 päätetystä avio­eron laillistamisesta, ja jotkut väittivät Cinquettin kappaleen olevan kannan­otto laki­muutoksen (eli avioeron kieltämisen) puolesta. Italian yleis­radio­yhtiö kielsi kappaleen soittamisen Radiossa ja jopa sensuroi sen Euro­viisu­esityksen. Cinquetti levytti kappaleesta myös englannin­kielisen version nimellä ”Go”, joka menestyi Britannian-listoilla hyvin.[1]

Sittemmin Cinquetti on jatkanut muusikon­uraansa ja toiminut myös juontajana. Vuonna 1991 hän juonsi Euro­viisut edellisen vuoden voittajan Toto Cutugnon kanssa.[1] Cinquettin tuorein musiikki­albumi on vuodelta 2016.[2]

  1. a b c d e f Thompson, Dave: Gigliola Cinquetti AllMusic. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)
  2. a b Gigliola Cinquetti Discogsissa. (englanniksi). Viitattu 16.11.2020.
  3. SA Charts 1969–1989 South Africa’s Rock Lists Web­site. Viitattu 16.11.2020. (englanniksi)
  4. Vehka­oja, Mikael: Finnhits: Suomi-iskelmä ei ollut edes suomalaista – eikä iskelmää Suomen Kuva­lehti. 13.9.2015. Helsinki: Otava­media Oy. Viitattu 11.12.2020.
  5. Alle porte del sole. anni '70. Viitattu 18.11.2020. (italiaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.